Sairaalasta
mukaansa Aino sai pienen ja suloisen esikoistyttärensä, jonka hän nimesi
Seniaksi. Suurisilmäinen Senia valloitti äitinsä heti ensitapaamisesta lähtien,
ja Aino tuntee pakahtuvansa rakkaudesta tuota pientä nyyttiä kohtaan.
Kotona
arki ja todellisuus kuitenkin iskevät päin näköä. Aino on edelleen masentunut
Henrin teosta, perheen piti olla yhteinen eikä vain hänen ja Senian välinen.
Aino on kuitenkin päättänyt, ettei tahdo nähdä Henriä enää. Ei edes Senian
vuoksi. Leon viettää illat ja viikonloput tiiviisti Ainon luona ja auttaa
parhaansa mukaan myös Senian hoidossa, kun Aino tarvitsee aikaa itselleen.
"Musta
tuntuu, että nää seinät kaatuu vielä mun päälle", Aino voihkaisee eräänä
perjantai-iltana.
"Mitä jos sä muuttaisit uuteen asuntoon?" Leon ehdottaa.
"Auttaisiko se mitään. Tää koko kaupunki huutaa Henriä ja
menneisyyttä", Aino huokaa.
"Muuta
sitten kauemmas. Mikä sua täällä pidättelee?" Leon yrittää.
"Enhän mä voi. Mun kaikki ystävät on täällä, en voisi lähteä
yksin Senian kanssa", Aino hymähtää ja nousee istumaan.
"Voinhan mä muuttaa teidän kanssa, jos sä haluat", Leon
ehdottaa nopeasti.
"Äh,
ei sun tarvitse. Tai siis kiitos, mutta en mä taida jaksaa muuttaa minnekään",
Aino tuhahtaa, "mun on saatava nyt ruokaa. Jaksatko katsoa vielä hetken
Seniaa?"
"Tietenkin", Leon hymähtää ja jää makuuhuoneeseen lapsen
kanssa Ainon lähtiessä syömään.
"Eiköhän sun äiti vielä lepy ja pääset muuttamaan pois
täältä", Leon kuiskaa nukkuvalle Senialle, kun on varma ettei Aino enää
kuule.
Viikot
ja lopulta kuukaudet vierivät. Aino tuntee edelleen kulkevan kuin sumussa.
Ulkona hän pelkää jatkuvasti törmäävänsä Henriin tai naiseen, joka Henrin
kanssa oli. Mutta jotenkin kummassa kohtaamiset ovat harvassa, vaikka kaupunki
ei niin suuri olekaan. Leon auttaa edelleen yhtä ahkerasti Ainoa ja Seniaa.
Oikeastaan Aino ei tulisi toimeen ilman Leonia.
Eräänä
iltana Senian mentyä jo nukkumaan, Aino kapsahtaa Leonin kaulaan. Kyynelten
lomasta hän saa kuiskattua hennosti kiitoksen.
"Älä kiittele, tietenkin mä tein kaiken sen", Leon
huokaa, "ja teen edelleen".
"Mä en olisi selvinnyt ilman sua", Aino niiskuttaa.
"Mutta ei sun tarvinnutkaan. Sä oot Aino mun paras ystävä,
tää oli vähintä mitä pystyin tehdä".
Aino
vetäytyy hieman kauhemmas, mutta aivan yllättäen kaapaakin Leonin uudelleen
syleilyynsa ja painaa huulensa nopeasti vasten tämän huulia.
"A-Aino,
mitä tää on?" Leon hämmentyy Ainon päästäessä irti.
"Anteeksi, en tarkoittanut säikäyttää.. Mä vaan.." Aino
sopertaa.
"Shh",
Leon hyssyttää ja vetää Ainon lähemmäs. Nyt hän vuorostaan painaa huulensa
vasten Ainon huulia. Tällä kertaa suudelma on pitkä, eikä mikään hätäinen
suukko.
"Mitä
jos me oikeasti muutettaisiin pois tästä kaupungista, aloitettaisiin
alusta?" Leon kuiskaa Ainon korvaan suudelman päätyttyä,
"jatkettaisiin ilman Henriä, ei muisteltaisi edes".
"Kuulostaa liian hyvältä. Mistä me saataisiin asunto
nyt?" Aino suputtaa.
"Mun
isovanhemmat jätti mulle perinnöksi niiden vanhan asunnon. Se on ihan rempattu.
Mutta sinne on useampi sata kilometriä täältä.." Leon kertoo.
"Mutta ei se haittaa, kunhan pääsen pois täältä. Onko se sun
oma?" Aino varmistaa.
"Ihan mun oma. Voidaan remontoida sitä vielä", Leon
lupaa.
"Sä
oot enkeli! Miten mä ikinä tykästyin Henriin, kun sä olit koko ajan
siinä", Aino huokaa ja hyppää pojan syliin.
"Ehkä olin liian lähellä, eikös ne tunnu kaikki olevan sillon
hukassa", Leon naurahtaa.
Ja
siitä päätöksestä alkaa ahkera pakkaaminen. Leon esittelee asunnosta kuvia ja
Aino puhkuu intoa uutta kotiaan kohtaan. Vihdoin koittaa kuitenkin muuttopäivä.
Kaikessa ihanuudessaan se on myös haikea, sillä Aino ei ole koskaan edes käynyt
muualla, ei missään matkoilla. Ja nyt hän muuttaisi kauas lapsuuden
kotikaupungistaan. Silti häntä ei kaduta.
Keskeneräisenäkin
asunto on Ainosta mitä kaunein asunto. Yläkerran sisustus uupuu vielä kokonaan,
mutta ei pieni perhe sitä vielä tarvitsekaan. Vielä hetken Seniakin nukkuu
vanhempiensa kanssa, sillä lastenhuone on vielä remontin alla.
Ensimmäisenä
iltana Ainon saatua Senia viimein rauhoittumaan unilleen, lösähtää hän Leonin
kanssa olohuoneen pehmeälle sohvalle.
"Tää on kuin unelma, joka toteutui", Aino huokaa
haltioissaan laskiessaan päänsä Leonin jalalle.
"Eihän sua kaduta, että pussasit mua", Leon aloittaa
aivan muusta aiheesta.
"En
tietenkään höpsö, en voisi katua sitä hetkeäkään", Aino kuiskaa, "sä
et tekisi kuin Henri".
"Kuka Henri?" Leon vastaa ja Ainoa naurattaa. Heidän ei
tosiaan tarvitsisi miettiä tätä enää.
"Leon, mä taidan olla vähän ihastunut suhun, enkä niin
vähänkään", Aino myöntää naurun laannuttua.
"Sanoithan sä vihdoin sen", Leon naurahtaa.
"Anteeksi,
kun mä en tajunnut sitä aiemmin. Sä olit siinä koko ajan, vaikka mä tein
typeriä valintoja", Aino huokaa.
"Ei se mitään, tärkeintä että oot siinä nyt. Ja varmaan
tiedätkin, mitä mä tunnen sua kohtaan", Leon hymähtää.
"Tiedän", Aino myöntää Leonin kumartuessa suukottamaan
tätä otsalle.
Arki
uudessa kodissa koittaa nopeasti. Leon päättää oitis testata heidän uutta
grilliään ja päättää valmistaa illalliseksi hot dogeja.
Samaan
aikaan puutarhasta lumoutunut Aino istuttaa pieneen penkkiinsä vihanneksia ja
hedelmiä. Hän voi jo maistaa oman sadon herkullisen maun kielellään
tiputellessaan siemeniä multaan.
Leonin
pahaksi onneksi uusi grilli on liiankin tehokas ja ruoka palaa hetkessä.
Valtava savupilvi pöllähtää Leonin kasvoille ja haju on kuvottava.
"Poltitko sä ne?" Aino nauraa istutusten keskeltä.
"Ole hiljaa, mä meen tekemään vaikka sitten lettuja",
Leon murahtaa ja kerää harmistuneena palaneet nakit grillistä.
"Tämän
minä sentään ihan varmasti osaan", Leon tuhahtaa keittiössä sekoittaessaan
lettuaineksia.
Ja
todentotta, letut onnistuvat Leonilta loistavasti. Pian hänellä on
lautasellinen täydellisesti paistettuja lettuja.
"Aino, tule syömään!" Leon huhuilee.
Illallisen
jälkeen Ainon on päästävä iltauinnille takapihalta aukeavalle rannalle. Ei
ranta heidän tonttiaan ole, mutta aivan sen rajan jälkeen. Hän kahlaa pitkälle
matalassa vedessä. Vesi on kirkasta ja lämmintä. Aurinko on laskenut hetkeä
aiemmin ja taivas on vielä aavistuksen violetti. Aivan täydellinen
iltauintisää.
Iltauinti
venähtää pitkäksi ja merelle laskeutuu sumu. Silti uinti on Ainosta
tunnelmallinen. Hän on jo aivan rakastunut uuteen asuntoonsa ja
asuinkaupunkiinsa. Tämä on Seniaakin ajatellen niin paljon parempi, kuin vanha
kerrostaloasunto.
"Ainooo, tule jo ylös!" Leon huhuilee rannalta. Hän
huitoo Ainolle itkuhälytin kourassa, hän on selvästi saanut laitettua Senian jo
nukkumaan.
Noustuaan
Aino kiskaisee mekon bikiniensä päälle lämmikkeeksi ja käy ihailemaan
tähtitaivasta.
"Eikö olekin kaunis!" hän huokaa Leonin istahtessa tämän
vierelle.
"Suorastaan hurmaava", Leon myöntää.
Varovaisesti
Leon laskee kätensä Ainon kädelle. Tyttö säpsähtää, mutta tarttuu tämän käteen
oitis.
"Katso,
tuolla on otava", Leon osoittaa. Aino hivuttautuu lähemmäs Leonia, jonka
posket alkavat punoittaa.
"Ujostuttaako sua?" Aino hymähtää.
"Ei.
Tai ehkä vähän", Leon myöntää.
"Katso, tuolla on meidän tähti. Tuo tosi kirkas", Aino
keskeyttää.
"Aino, se on pohjantähti", Leon nauraa. Hän kietoo
kätensä tytön ympärille ja hukuttaa tämän suudelmiin.
"Mennään kotiin", Aino kuiskaa suudelmien lomasta.
Hyvä
kun pari sisälle ehtii, kun Aino kapsahtaa Leonin kaulaan. Hän ei suorastaan
malta pitää huuliaan erossa Leonin huulista. Tämä kaikki on niin erilaista kuin
Henrin kanssa. Nyt häntä ei jännitä tai epäilytä yhtään, kaikki on luonnollista
ja sujuu omalla painollaan, yhtään yrittämättä.
Keskeneräisestä
yläkerrasta löytyy kuitenkin sauna, jonka lauteille pari kömpii maltettuaan
hetkeksi päästää irti toisistaan. Ei sillä, etteikö Leon kaappaisi Ainoa
kainaloonsa heti lauteille istahdettuaan.
Eikä suudelmilta vältytä tälläkään kertaa.
"Ei
venytetä tätä enää, saanko kutsua sua tyttöystäväkseni?" Leon ehdottaa
suudelmien välistä.
"Saat, sano se", Aino huokaa.
"Mun tyttöystävä", Leon kuiskaa ja suukottaa Ainoa
jälleen.
Ja näin päättyi tämä osa. Mitä tulevaisuus tuo tullessaan, joko
Aino saa vähän onneakin. Entä miten käy pienen Senian, kun äiti on aloittanut
uuden suhteen... Siinäpä hyvä kysymys.
Arvostan jokaista jättämäänne kommenttia suuresti, ne niin
kannustaa jatkamaan sillonkin, kun tuntuu tulleen inspispula! Kiitos, ootte
ihania! ♥