torstai 18. heinäkuuta 2013

9. Alkuvaikeuksia


Vihdoin koittaa Tomin ensimmäinen koulupäivä. Hän on jännittänyt, mutta samalla odottanut tätä päivää innolla. Kuullessaan koulubussin tööttäykset, Tom kiiruhtaa bussille juoksujalkaa. Saarella on lapsille yhteinen koulubussi, sillä matkaa koululle on monilla paljon.


Bussissa kaikilla tuntuu olevan jo kaveri eikä Tom tiedä, kenen viereen hän voisi käydä istumaan. Muut lapset katsovat häntä oudosti ja naureskelevat, jotkut osoittelevat sormella ja supisevat kaverinsa korvaan jotakin. Tom päättää mennä istumaan yksin. Ja niin hän myös viettää koko ensimmäisen koulupäivänsä - yksin.


Iltapäivällä Tom kiiruhtaa bussilta äkkiä kotiin. Hän haluaa päästä kauas noista inhottavista lapsista, jotka vain naureskelevat hänelle.


Onneksi Haku seisoo jo kotipihalla poikaa vastassa ja kaappaa tämän syleilyynsä oitis.
"Millainen oli ensimmäinen koulupäivä?" Haku utelee.
"Kamala. Ne muut lapset vaan nauroi mulle eikä mulla ole ketään kavereita", Tom huokaa.
"Älä huoli, kyllä sä vielä saat kavereita, tämä oli vasta ensimmäinen päivä", Haku lupaa ja halaa poikaansa uudelleen.


Heti ensimmäisenä Tom haluaisi mennä leikkimään, mutta Haku vaatii tätä tekemään ensin läksynsä. Tom ei onneksi nurise vastaan vaan kaksikko istahtaa nurmikolle ratkomaan kotitehtäviä.


Läksyt tehtyään Tom haluaa ensimmäisenä mennä hyppäämään ruutua. Haku päättää jättää työkiireet vasta myöhemmälle illalle ja lupautuu mukaan pojan leikkeihin. He päättävät ottaa pienen kisan, kumpi onnistuu hyppelyissä paremmin.


Haku innostuu ruutuhypystä ehkä liikaakin ja Tom häviää. Hän on aivan maassa, hän ei pärjää enää edes tässä. Hakun uusintakierrokseen suostutteluista huolimatta poika pudistaa päätään ja kävelee pää painuksissa pois.


Onneksi ruutuhyppely ei ole ainutta hauskaa tekemistä kauniina päivänä ulkona. Janet on hankkinut Tomin vaatimusten mukaisesti pihalle myös jättimäisen trampoliinin. Ulkona raikaa iloinen nauru, kun Tom pääsee hypyissä vauhtiin.


...Mutta voi ei. Siinä kaikessa vauhdissa turvallisuus aivan unohtui ja aivan yllättäen Tom mätkähtää trampoliinilta maahan.
"Isi! Tää on ihan tyhmä päivä!" Tom parahtaa ja pitelee kipeää selkäänsä.


"Huominen on jo paljon parempi", Haku lupaa ja halaa poikaa lohdutukseksi.
Tom on kuitenkin menettänyt kaiken intonsa ulkona telmimiseen ja päättää lähteä sisälle.


Kello on jo paljon ja alkaa olla aika mennä nukkumaan. Tom vaihtaa ylleen pyjaman ja käy hammaspesulla. Häntä pelottaa mennä aamulla taas kouluun. Entä jos kaikki vain kiusaavat?


"Äitii! Tuu lukemaan iltasatu!" Tom huutaa sängystään kivuttuaan peiton alle. Iltasatu on Tomille illan kohokohta eikä yksikään ilta voi jättää satua väliin, jos sohvalle nukahdettuja iltoja ei lasketa mukaan.
"Mikä satu tänään?" Janet kysyy tultuaan Tomin huoneeseen.
"Lue se satu, jossa on niitä kissoja", Tom pyytää.


Niimpä Janet valitsee kissasadun hyllystä ja alkaa lukea pojalle satua. Tom kuuntelee tarkkaavaisesti, mutta ei kuitenkaan nukahda vielä pitkänkään luvun jälkeen.


"Äiti saanko mä koskaan siskoa tai veljeä?" Tom kysyy taas.
"Minä en Tom osaa vastata tuohon nyt. Miksi sinä haluaisit niin kovasti sisaruksia?"
"No sitten mulla olisi joku kaveri, koulussa kukaan ei tykkää musta", Tom huokaa.


"Siinä menee kauan, että vauvasta kasvisi sulle kaveri", Janet kertoo, "mutta mitä jos hankittaisiin sulle joku lemmikki tänne kotiin?"
"Ai vaikka joku lisko?" Tom innostuu.
"No vaikka joku lisko, jos se on se lemmikki, jonka haluat", Janet lupaa.


"Kiitti äiti, sä oot paras!" Tom riemuitsee ja painaa vihdoin päänsä tyynyyn.
"Nukuhan nyt, jatketaan satua taas huomenna", Janet huokaa.


"Hyvää yötä äiti".
"Hyvää yötä kulta, nuku hyvin", Janet kuiskaa ja suukottaa pojan poskea.


Haku on katsomassa televisiosta illan elokuvaa, kun Janet laskeutuu alakertaan. Häntä jännittää mennä juttelemaan Hakulle edellisen riidan jälkeen.
"Tom on tosi yksinäinen ja lupasin, että hankitaan hänelle lisko lemmikiksi", Janet kertoo yhtään sen enempää kaunistelematta. Ei se asia sillä miksikään muuttuisi ja jos Haku olisi edelleen kiukkuinen niin riita siitä syntyisi taas.
"No mutta sehän on hyvä idea!" Haku innostuu. Hän on salaa itsekin haaveillut jostakin liskon kaltaisesta lemmikistä, mutta ei ole tohtinut edes ehdottaa sitä.
"Onko?" Janet hämmentyy.


"Joojoo!" Haku vakuuttelee, "ja olen miettinyt sitä sisarusasiaakin. Ehkä Tomille olisi kiva saada sisaruksia."
"Ihanko totta?" Janet riemastuu.
"Joo. Mutta vain tämä yksi enää", Haku painottaa.
"No en mäkään kahta enepää haluaisikaan. Mutta entä jos tulee kaksoset?"
"Sitten me saadaan tuplasti lisää rakastettavaa ja nuppiluku onkin kolme", Haku vastaa rauhallisesti.


"Kyllä mä sitten rakastankin sua paljon", Janet huokaa.
"Mä en kyllä ole koskaan rakkauttani suhun unohtanutkaan", Haku kiusoittelee ja suukottaa vaimoaan.


Tällä kertaa raskaaksi tuleminen ei kuitenkaan sujukaan niin helposti. Kuukausi toisensa perään testi näyttää vain negatiivista eikä se ole edes väärässä. Aina testin jälkeen Janet on aivan murtunut.


Kaikkien vaikeuksien ja surujen keskellä Janet kuitenkin pitää lupauksensa ja Tom saa kuin saakin ikioman liskon. Lisko saa nimekseen Hemmo.


Hemmon tulon jälkeen Tom ei ole enää kertaakaan maininnut sanaakaan sisaruksista. Janetille se on onni. Hän ei ole kertonut Hakun lisäksi kenellekään eikä kaipaa muistutusta epäonnistumisista keneltäkään.


Vihdoin kaikki merkit alkavat vaikuttaa lupaavalta ja Janet todella uskoo olevansa raskaana. Innoissaan hän kertoo epäilyksestään Hakulle, joka rientää oitis apteekkiin ostamaan testiä. Seuraavana aamuna kuitenkin koittaa jälleen suuri pettymys, kun testi on edelleen negatiivinen. Janet lyyhistyy lattialle itkemään ja tuntee itsensä niin epäonnistuneeksi.


Eräänä aamuna ennen töihin lähtöään Janet löytää Tomin etupihalta.
"Eikö sinun pitäisi olla koulussa?" hän utelee tiukasti. Tomi koulun olisi pitänyt alka ajo monta tuntia sitten.
"Mä en halua mennä kouluun" Tom huokaa varovasti.
"No se ei nyt ole mikään valittava asia. Mun täytyy viedä sut sinne nyt heti ja olet muuten kotiarestissa!" Janet kertoo tiukasti ja tarttuu vastaan laittavaa Tomia kädestä.


Illalla Tom päättää kostaa äitillensä turhan tiukoista rajoista. Hän ei vain halunnut mennä taas kiusattavaksi ja noinvain hänet oltiin pakotettu sinne kaikkien pilkattavaksi! Niinpä hän kaivelee laatikoistaan vanhan pierutyynyn ja piilottaa sen olohuoneen sohvaan toivoen, että äitinsä istuisi sen päälle. Ja mieluiten vielä isän ollessa paikalla.
Tomin huonoksi onneksi Haku sattuu paikalle kesken piilotuksen ja pila menee pieleen. Pettyneenä Tomin on mentävä leikkimään Hemmon kanssa, joka ei olisi yhtä tyhmä kuin äiti ja isä.


Vihdoin kuitenkin yli vuoden pettymysten ja yrittämisen jälkeen Janet näkee vihdoin testissään plussan ja tulos on positiivinen. Hän on raskaana! Janet rientää oitis kertomaan ilouutisen Hakulle, joka on pakahtua onnesta. Aika vauvan syntymään on vielä pitkä, on sentään päästy jo tähän saakka ja suurin pelko on takana. Janet ehti jo luulla ettei koskaan voisi saada enempää lapsia.
Tästä aluksi niin kiistellystä tulokkaasta on yli vuoden aikana ehtinyt muodostua niin kovasti haluttu ja odotettu lapsi, ettei kumpikaan osaa hillitä tunteitaan ja niinpä he itkevät molemmat.

--

Tän osan kanssa kesti nyt kauan. Syytän täysin lomani loppumista ja töihin palaamista. Jatkan kuitenkin tarinaa, mutta osien välillä saattaa välillä olla useampikin päivä. Tää oli nyt vähän tämmönen siirtymävaihe Kaiwien elämästä, mutta toivottavasti silti tykkäätte!

8 kommenttia:

  1. Miten mul on semmonen mielikuva, et Tomist tulee syrjäytynyt nuori O.O

    Nojaa, mut jatka näin niin hyvä tulee! ♥

    VastaaPoista
  2. Mistäs oot ladannu noi Janetin hiukset ja leopardikuvioisen haalarin? :)

    ja hyvä osa. c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun on pakko myöntää, että en muista. :(
      Useimmiten etsin ladattavat googlen kuvahausta ja niinpä lataan ihan satunnaisilta sivuilta eikä ne aina jää mieleen. :/

      Kiitos!

      Poista
  3. MIstä sait raskausmittarin ;__;
    I want one :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raskaustestin latasin täältä: http://nova-sims3.blogspot.com.es/2012/01/test-de-embarazo-poses.html

      Poista