maanantai 25. marraskuuta 2013

21. Jymy-ylläri


Illallinen Eeliksen ja Leahin vanhempien välillä sujui niin hyvin, kuin vain voi olettaa. Janet ja Haku eivät tyrmänneet Eelistä, mutta ei tämä kummankaan unelmien vävypojaksi yltänyt. He antoivat parille kuitenkin luvan tapailla toisiaan ilmoittamatta asiasta poliisille, kunhan he käyttäytyisivät ihmisiksi. Haku puhutteli Eelistä vielä erikseen sanoen tälle pari tarkoin harkittua sanaa. Tapaamisen jälkeen Eelis on ollut etäinen eivätkä he ole nähnyt Leahin kanssa. Leahia alkaa jo huolestuttaa, eikö Eelis enää halua olla hänen kanssaan. Puhelut parin välillä ovat lyhyitä ja harvasanaisia.


Kaikilla ei kuitenkaan mene ihan yhtä huonosti. On koittanut päivä, jolloin Tom valmistuu yliopistosta. Tomista tuntuu kuin sukat pyörisivät hänen jaloissaan aamulla, kun hän pukee kaapua ylleen.


Tom suuntaa yliopistolle juhlallisuuksiin ja noutamaan todistustaan. Hän valmistuu yliopistosta hyvin arvosanoin. Vanhemmiltaan Tom on saanut lomamatkan hänelle ja Jensille - sekä myös Janetille ja Hakulle. Heidän on kiiruhdettava lennolle suoraan yliopistolta. Janet varmistelee, pärjäähän Leah varmasti kotona itsekseen. Leah vakuuttelee pärjäävänsä erinomaisesti ja hyvästelee hyväntuulisena vanhempansa.


Leah päättää valmistaa heti ensimmäisenä aamuna itselleen herkullisen aamiaisen. Hän ei ole mitenkään kokenut kokki, mutta eihän vohvelit voi olla vaikeaa valmistaa..


Leah hämmentää aineksia innoissaan kulhossa. Hänestä on hauska päästä huolehtimaan itse itsestään ilman, että joku on jatkuvasti hönkimässä niskaan. Hän on kuitenkin käyttäytynyt asiallisesti sen jälkeen, kun Janet oli pistämässä häntä pois kotoa.


Lopulta vohvelit ovat valmiita uuniin. Leah ei ole varma kuinka uuni toimii, mutta hän toivoo osaavansa. Muuten hänellä käy ruokalista kapeaksi vanhempien loman ajaksi.


Juuri silloin puhelin soi. Leah kaivaa puhelimen taskustaan, ruudussa hyppii "äiti".
- Moi äiti, Leah vastaa iloisesti.
- Moi! Mitä sulle kuuluu, pärjäätkö hyvin? Janet utelee.
- Mulla menee loistavasti! Leah riemuitsee ja kertoo nauttivansa itsenäisyydestään.


- Mahtavaa! Pärjäisitkö hetken pidempäänkin siellä? Janet kysyy.
- Tottakai. Kuinka niin?
- Me saatiin mahtava tarjous ja viivyttäisiin vielä ainakin kuukauden päivät.. Janet henkäisee.
- Ei kuule ongelmaa, kunhan siirrät vähän lisää rahaa sitten tilille, Leah naurahtaa.


- Siirrän. Onko muuten Eelis siellä? Janet vakavoituu.
- Ei ole, ei me olla nähty sen illallisen jälkeen... Leah huokaa.
- Ai. No koita kuitenkin viihtyä siellä, kutsu vaikka joku tyttökaveri yökylään. Janet piristyy.
- Kyllä mä äiti pärjään, ja soitan jos tulee mitään ongelmia. Pitäkää hauskaa!


Puhelun ja aamiaisen jälkeen Leah päättää vielä kerrata päivän kokeeseen. Hän on päättänyt käytöksensä lisäksi parantaa myös numeroitaan, jotta Janet todella näkisi tämän yrittävän parantaa tapansa.


Ennen kouluun lähtöä Leah näpyttää vielä viestin Eelikselle ja suorastaan jo anelee Eelistä tulemaan illalla kylään. Sydän pampaillen hän painaa lähetä -nappulaa ja lähtee kohti koulua. Bussissa hän saa Eelikseltä yllätyksekseen myöntävän vastauksen. Vaikka perhoset leijailevatkin Leahin vatsassa, hänestä tuntuu, että koe sujuu hyvin.


Koulun jälkeen Leah alkaa valita vaatteita iltaa varten, hän haluaa pukea päällensä jotakin erityistä. Vaatteita tuntuu samaan aikaan olevan ihan liikaa, mutta silti aivan liian vähän.


Lopulta Leah valitsee laatikosta t-paidan ja hameen. Tän peilailee asuansa tovin, mutta toteaa sen olevan tylsä ja pikkutyttömäinen.


Hän päättää vaihtaa vaatteet vielä uudelleen. Vaatelipasto ei ole kuitenkaan samaa mieltä, sillä laatikko on jumissa. Leah tempoo laatikkoa auki kaikilla voimillaan.


Äkkiä laatikko aukeaa ja Leah lentää kiskomisen voimasta lattialle pitkin pituuttaan.
"Auh", hän voihkaisee.


Leahia suututtaa. Voiko kaikki olla taas häntä vastaan? Eelis on oven takana ihan milloin tahansa ja siellä hän lojuu lattialla jonkun typerän lipaston takia. Sitäpaitsi Leahilla on ikävä vanhempiaan, halusi hän myöntää sitä tai ei.


Hän kuitenkin nousee ylös ja etsii laatikosta uudet vaatteet. Samassa ovikello soi. Näiden vaatteiden on siis vain kelvattava. Leah avaa oven jännittyneenä. Eelis seisoo oven takana hieman hämillään ja astuu sisään.


"Anteeksi, että mä olen ollut niin etäinen", Eelis huokaa, kun on saanut takin riisuttua.
"Ei se mitään. Mutta mikset ole halunnut nähdä?" Leah utelee.
"No tiedäthän sä, ei ne sun vanhemmat musta tykännyt", Eelis tuhahtaa.


"Älä viitsi", Leah ähähtaa ja kietoo kätensä pojan ympärille yrittäen pussata häntä.
"Hei varo", Eelis tiuskaisee ja työntää tyttöä kauemmas.
"Mikä sulla on?!" Leah hermostuu.
"No sun vanhemmat.." Eelis sanoo madaltaen ääntään.
"Ei ne ole moneen vikkoon kotona, ne on matkoilla", Leah naurahtaa.


"No siinä tapauksessa!" Eelis rentoutuu ja tarttuu Leahia kädestä, "pitäisikö meidän jo edetä tässä suhteessa?"
"M-mitä sä tarkotat?" Leah hämmentyy.
"No. Mitä jos me seurusteltaisiin? Tietenkään siitä ei voisi kaikille kertoa.." Eelis selventää.


"Ihanko totta? Sä olisit vaan mun?" Leah innostuu.
"Mä olen jo, mutta mitä sanot?" Eelis naurahtaa.
"No tottakai, joo!" Leah myöntyy.


"Sä oot mulle niin tärkeä, on ollut ihan kauhea ikävä!" Eelis huokaa ja kiskaisee Leahin tiukkaan halaukseen.
"Mullakin on ollut sua ikävä, älä enää jätä mua noin", Leah kuiskaa.


Pari viettää iltaa syöden hyvää ruokaa ja jutellen keskenään. Eelis kertoo lapsuudestaan ja kaksoisveljestään.
"Meille tuli ihan hirvittävä riita pari vuotta sitten eikä olla enää oikeastaan missään tekemisissä. Koko suku tuntuu hylänneen mun veljen sen jälkeen, kun se tuli kaapista ulos", Eelis selittää.
"Hetkonen. Onko sun veli homo?" Leah hämmentyy. Hän tuijottaa Eeliksen pisamia.
"On. Meillä ei kyllä ole mitään yhteistä!" Eelis vastaa.
"Mikä sun veljen nimi on?"  Leah kysyy.
"Miksi se sua kiinnostaa? Jens", Eelis nauraa.
"Voi ei.." Leah huokaa vaivaantuneena. Eelis nousee ylös sohvalle huolestuneena, "Mitä nyt?"


"Kun.. Mulla on myös veli ja se on homo. Ja seurustelee Jens nimisen pojan kanssa", Leah selventää.
"Voihan se olla sattumaakin", Eelis yrittää.
"Te ootte kyllä ihan samannäköisiä ja onhan se aika outoa. Miltä sun veli näyttää?"
"Multa. Ruskeat hiukset, jotka on rastoilla. Ihme hippi", Eelis nauraa ja yrittää suudella Leahia. Leah kuitenkin tökkää tätä kielelle.
"Älä. Meidän veljet todella seurustelee.." Leah huokaa. Eelis vetäytyy kauemmas ja tämän ilme muuttuu oudoksi.
"Mun täytyy mennä, kello on aika paljon", Eelis huikkaa nopeasti ja kiiruhtaa eteiseen.
"Sä voit kyllä jäädä yöksi", Leah yrittää, mutta Eelis kieltäytyy ja katoaa nopeasti ovesta.


Seuraavat päivät kuluvat Leahilla kuin sumussa, hän ei halua vaivata ajatuksiaan Eeliksellä. Tämä tuntuu ottavan etäisyyttä jokaisen pienenkin vastoinkäymisen jälkeen. Leahia on silti vaivannut eräs asia jo toista viikkoa eikä hän enää kestä epätietoisuutta. Läksyjen jälkeen Leah pakottaa itsensä kävelemään apteekkiin.


Ja tottahan se on, Leahin pelot eivät ole aiheettomia. Tikussa leiskuu kaksi kirkasta viivaa. Ajatukset vilistävät Leahin silmien ohi. Miten ihmeessä hän kertoo tästä kenellekään. Eelis pötkii taatusti pakoon ja vanhemmat ilmiantavat tämän poliisille sekä pistäisivät Leahin koulukotiin. Päätti Leah sitten tehdä mitä tahansa.


Leah tuntee tarvitsevansa raitista ilmaa ja niinpä hän menee terassille istumaan. Eikä hän enää pysty pidätellä kyyneleitään. Kaikki on pilalla, hänen koko jo valmiiksi riekaleina oleva elämänsä.


~
Ja taas kesti.. Sain kuitenkin nyt pelattua pitkälle, joten seuraavaan osaan on jo kuvat, eli 22. osaa ei tarvitse odottaa kuukautta!

5 kommenttia:

  1. Jeee, uus osa oon oottanu iha hitsin kaua ! Aina ku meen bloggeriin katon ensimmääsenä onko tullu uutta osaa, ja toivottavasti ei tarvitsekkaa odottaa kuukautta :) Todella hyvä !!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, hauska kuulla että tykkäät ja ootat kovasti! :) Nyt onkin tullut nopeasti useampi osa ;)

      Poista
  2. Hyvä taas kerran, olenkin jo odottanut tätä osaa! :)

    VastaaPoista
  3. Oon ihan koukussa :D Aivan mahtavia ja upeita osia :)

    VastaaPoista