perjantai 3. tammikuuta 2014

29. Isi tykkää susta!


Seuraavat viikot Eelis viettää rentoutumalla. Hän on koittanut pitää myös etäisyyttä Ennistä eivätkä he olekaan nähnyt kahteen viikkoon. Päivittäin he kyllä soittelevat ja Eeliksen on vaikea keksiä enää selityksiä, mikseivät he Ennin kanssa voisi nähdäkin. Nainen on useita kertoja yrittänyt ehdottaa yhteistä tekemistä.


Aino on keskittynyt paljon kouluun ja kavereidensa kanssa chattailyyn. Toisinaan hänellä on jopa todella tylsää, kun Enniä ei näy enää viihdyttämässä häntä koulun jälkeen, kun Eeliksen päivät venyvät pitkiksi. Ainon koulukaveri, Minea, ei saa vierailla ystäviensä luona koulun jälkeen. Ainosta tämän vanhemmat ovat liiankin suojelevaisia, mutta Mineaa se ei haittaa. He viettävät aikaa yhdessä koulussa.


Eräänä aamuna Eelis miettii jälleen Enniä. Ehkä hänen on jo aika jättää tekosyyt ja pyytää naista käymään. Muuten kohta ystävyydestä ei olisi enää jälkeäkään. Niinpä Eelis nousee ammeesta ja huhuilee Ainolle olevan tämän vuoro päästä aamukylpyyn. Hän laskee veden ammeesta ja käärii itsensä pehmeään pyyhkeeseen.


"Käy kylvyssä, voi olla että saadaan vieraita", Eelis pyytää Ainolta
"Tuleeko Enni?" Aino arvaa heti toiveikkaana.
"Näet sitten", Eelis vastaa salamyhkäisesti.


Salaa mielessään Aino toivoo, että tulija olisi Enni, hänellä on ollut ikävä. Eikä häntä haittaisi ollenkaan, jos Enni alkaisi taas käydä heillä enemmän. Tai vaikka muuttaisi heille kokonaan, se vasta hyvin sopisikin!


Ja totta, Enni on ovella jo hetken sen jälkeen, kun Aino on astunut ammeeseen.
"Ihana nähdä sua pitkästä aikaa", Enni huokaa, "onko Aino kotona?"
"On, se on kylvyssä. Varmaan seuraavat kolme tuntia, tyttö on kunnollinen vesipeto", Eelis nauraa. Ystävykset vaihtavat innoissaan kuulumisia ja Eelistä todella kaduttaa, että on viime aikoina suorastaan laiminlyönyt heidän ystävyyttään.


"Miksi me ei olla oikeasti nähty, mä tiedän että ne on ollut tekosyitä", Enni sanoo yllättäen. Hänen katseensa on vaativa, hän selvästi haluaa saada totuudenmukaisen vastauksen.
"Mulla hyppäsi jänis pöksyihin", Eelis yrittää naurahtaa huolettomasti.
"Miksi?"
"Aino alkaa pitää sua äitinään, mä jotenkin.. hämmennyin. En osannut odottaa sitä", Eelis myöntää.
"En mä koskaan voisi korvata Leahia, enkä yritäkään, tiedäthän sä sen", Enni varmistaa.


"Tiedän ettet sä yritä sitä", Eelis huokaa. Hän ei voi enää itselleen mitään, vaan kietoo varovasti toisen kätensä Ennin ympärille ja vetää tytön lähemmäs itseään. Enni painautuu aivan Eelistä vasten ja katsoo tätä odottavasti suoraan silmiin. Tyttö tuoksuu vanilijaiselta, ehkä aavistuksen myös kanelilta.


"Mutta ei mua haittaisi, vaikka sä korvaisitkin", Eelis kuiskaa. Aino ei osaa vastata mitään, hän hymyilee vain hiukan ja katsoo syvälle Eeliksen silmiin.


Eeliksestä tuntuu, että hänen sydämensä olisi hypähtämässä pian ulos suun kautta. Häntä ei ole koskaan jännittänyt yhtä paljon kuin nyt. Silti sydän pampaillen hän hipaisee suukon Ennin huulille.


Eelis yrittää vetäytyä kauemmas, mutta Enni ei päästä. Eelis silittää kädellän Ennin hiuksia ja niskaa, kun Enni painaa huulensa vasten Eeliksen huulia. Eeliksellä tulee mieleen kaukaisesti mansikat, mutta ehkä se johtuu Ennin huulikiillosta.


Samassa kylpyhuoneen ovi käy ja pari kapsahtaa hetkessä kauemmas toisistaan. Aino astelee olohuoneeseen. Eelis todella toivoo, ettei Aino ehtinyt nähdä mitään, tyttö on vielä niin kovin pieni. Ja niin hirveän kova puhumaan, eikä Eelis halua Janetin ja Hakun saavan tietää kaikkea Ainolta.


Eelis vetäytyy parvekkeelle suodattamaan ilmaa savukkeen läpi, kun Aino tulee riemastuneena juttelemaan Ennille. Aluksi Enni kyselee Ainon koulusta ja ystävistä, mutta se ei ole asia, josta Aino tahtoisi puhua. Hänellä on jotain muuta mielessään.
"Mä näin kun te pussasitte", Aino kikattaa.


"Ai näitkö?" Enni hämmentyy ja puna kohoaa nopeasti tämän pisamaisille poskille.
"Näin mä. Oon mä nähnyt pusuja ennenkin", Aino kertoo tietäväisenä, "tykkäätkö sä isistä?"
"Tykkään, tykkään tosi kovasti sun isästä", Enni vastaa.
"Hyvä, niin sekin susta. Ehkä susta tulee mun äiti", Aino puhuu suoraan. Enni hämmentyy Ainon sanoista niin kovin, ettei keksi tytölle mitään sanottavaa.


"Kohta kun isi tulee niin se työntää kielensä sun kurkkun, näin!" Aino hihittää irvistellen ja pitäen kummallista ääntä.
"Nyt Aino, ei se  niin mene", Enni yrittää.
"No meneepäs!" Aino nauraa ja rientää huoneeseensa. Enni jää hölmistyneenä odottamaan Eelistä, jotta voi kertoa, mitä tämän tytär juuri sanoi.


Enni käy tottuneesti hakemssa keittiöstä itselleen kulhollisen muroja. Eelis tulee pian istumaan tytön seuraksi keittiöön, kun tämä aloittaa tiukan puhuttelunsa.
"Sun täytyy puhua Ainon kanssa, se puhuu mulle jo siitä miten sä tykkäät musta ja miten musta tulee sen äiti", Enni hermoilee.
"Niinkö Aino kertoi?" Eelis kauhistuu.
"Jep, ja nyt sä työnnät kielesi mun kurkkuun, terveisiä vain tyttäreltäsi", Enni kauhistelee vieläkin tytön puheita.


"Mä lupaan ottaa sen puheeksi Ainon kanssa, mä oon pahoillani", Eelis huokaa hermostuneena.
"Ei se mitään, mutta mielummin mä sulta olisin kuullut", Enni naurahaa.
"Ai mitä?"
"Että sä tykkäät musta."
Syntyy pitkä hiljaisuus, jonka rikkoo ainoastaan lusikan kilahtelu kulhoon ja murojen rouske Ennin hampaissa. Eelis ei totiesti tiedä, mitä tällaisessa tilanteessa kuuluisi tehdä tai sanoa.


Ennin syötyä Eelis halaa tätä hyvästiksi.
"Mä lupaan puhua Ainolle, tän päiväinen ei toistu", Eelis lupaa.
"Äläs nyt, ei se niin kauheaa ollut", Enni vähättelee jo, hän haluaisi vain unohtaa koko sotkun.
"Mä hyvitän tän sulle, mennään huonenna syömään ravintolaan", Eelis ehdottaa. Enni myöntyy ja he sopivat Eeliksen hakevan Ennin tämän kotoa iltapäivällä.


Ennin lähdettyä Eelis hiipii jälleen parvekkeelle. Täytyisi vähentää, hän pohtii kaivellessaan taskujaan. Aino kurkistaa ovenraosta ja pyytää Eelistä pelaamaan monopolyä tämän kanssa. Eelis lupautuu ja kiroaa mielessään omaa käytöstään, hän ei haluaisi Ainon näkevän tupakointiansa.


Monopolyä pelatessa Eelis ottaa puheeksi Ennin toivomat asiat. Aino katsoo Eelistä viattomilla silmillään ihmetellen, miksei tosiasioita saanut kertoa, Eelishän on aina opettanut puhumaan totta.
"Totuus pitää aina kertoa, mutta jotkut asiat vaan pitää jättää sanomatta, antaa toisen sanoa ne", Eelis yrittää selittää.
"Enkö olisi saanut sanoa, että sä tykkäät Ennistä?" Aino kysyy.
"No et oikeastaan, olisin voinut kertoa sen itse", Eelis vastaa.


"Sä oot iskä ihan outo. Te tykkäätte toisistanne ettekä tee mitään", Aino nauraa.
"Oikeastaan, saat mennä huomenna ukin ja mummin luokse, me mennään Ennin kanssa syömään", Eelis takeltelee.
"Meettekö te treffeille!" Aino innostuu eikä Eeliksen auta kuin myöntää.


Seuraavana päivänä Eelis odottaa Ennin ovella jännittyneenä. Ikuisuudelta tuntuneen ajan kuluttua Enni astuu pirteänä ovesta ulos.


Eelis tarttuu haparoiden Ennin käteen ja he lähtevät kohti ravintolaa.
"Mihin ravintolaan me ollaan menossa", Enni utelee.
"Kohta näet", Eelis vastaa salaperäisesti.


"Eihän tää ole susta outoa", Eelis varmistaa vielä.
"Ei, älä pilaa tätä hölmöillä kysymyksillä", Enni naurahtaa ja puristaa tiukemmin Eeliksen kättä.


Ruoan jälkeen pari jää vielä istumaan pöytään viinilasillisten kanssa. Enni kertoo haaveestaan päästä opettajaksi ala-asteelle, hän on valmistunut koulusta vuosi sitten, mutta työtilanne on heikko eikä hän saa kuin sijaisuuksia yläasteelta, joka ei ole hänelle mieluisinta aluetta.


"Ei murehdita tänään, pidetään hauskaa", Eelis yrittää keventää vakavaksi muuttunutta tunnelmaa.
"Olet oikeassa, anteeksi", Enni huokaa, "kyllä mä vielä saan sen työpaikan". Eelis nyökkää ja viittelöi tarjoilijalta laskua.


Odotellessaan tarjoilijaa, Enni huomaa vanhan ystävänsä istuvan läheisessä pöydässä ja vilkuttaa tälle.
"Haluutko mennä juttelemaan?" Eelis hymähtää.
"En, mä haluan olla tänään vaan sun kanssa", Enni vastaa. Eelis maksaa parin laskun ja he alkavat tehdä lähtöä.


"Mä haluaisin viedä sut erääseen toiseenkin paikkaan tänään", Eelis kertoo varovaisena. Enni on innoissaan, mutta myös jännittynyt Eeliksen salaperäisyydestä.


Eelis on päättänyt viedä Ennin kaupungissa vierailulla olevaan tivoliin. Taikauskoisena Enni haluaa oitis kokeilla "rakkausmittaria". Eeliksestä ajatus on ihan hölmö, mutta hän suostuu siihen Ennin vuoksi ja sujauttaa kolikot koneeseen.


He tarttuvat koneessa olevaan kahvaan ja kone alkaa piipittää. Valot vilkkuvat koneen miettiessä vastaustansa.


BLING! Kone ilmoittaa korkeinta mahdollista lukemaa. Enni ja Eelis puhkeavat hillittömään nauruun ja saavat lähellä olevat ihmiset tuijottamaan heitä kummaksuen.


Eelis tarttuu hihittävän Ennin käteen ja pyöräyttää tätä muutaman kerran ympäri. Tyttöä naurattaa vielä enemmän, ja Eeliksen on myönnettävä, että hänelläkin on hauskaa.


Hän kaappaa tytön lähellensä ja tuijottaa tämän suklaisiin silmiin. Pieni tuulenvire puhalta Ennin hiuksiin saaden jälleen vanilijan ja kanelin tuoksun tulvahtamaan Eeliksen nenään. Hän tietää tarkalleen, mitä tahtoo tehdä.


"Enni", Eelis aloittaa, "haluaisitko sä olla jotain muuta kuin vain ystäviä?" Enni ei saa sanaa suustaan, hän vain tuijottaa hämmentyneenä eikä edes huomaa leukansa loksahtaneen ammolleen.
"Mä Enni oikeasti tykkään susta ihan hirveästi", Eelis jatkaa. Tyttö nyökkää pienesti.


Varovaisesti Eelis kumartuu suutelemaan käsivarsillaan olevaa Enniä. Ja koska Enni vastaa suudelmaan, tulkitsee Eelis pienen nyökkäyksen olevan myöntävä vastaus tämän kysymykseen.


"Aino ei ole kotona, joten mennäänkö meille?" Eelis ehdottaa varovaisesti.
"Mennään vaan, mulla alkaakin tulla jo viileä", Enni naurahtaa.


...niinpä he nauttivat yhteisestä yöstänsä rauhassa ilman, että Eeliksen on noustava Ainon kanssa vessaan keskellä yötä mörköjä pelottelemaan.


Aamulla herätessään hetken Eelis luulee kaiken olleen vain unta. Mutta avatessaan silmänsä, hän näkee Ennin pötköttämästä vierellänsä ja ymmärtää kaiken olleen ihan totta.
"Huomenta kaunokainen", hän kuiskaa ja suukottaa unista Enniä ennen kuin nousee ja lähtee keittämään aamukahvia. Ennikin nousee sängystä, vaikka herääminen ei yhtään houkuttelisikaan.


"Nukuitko sä hyvin", Eelis kysyy Enniltä tämän tullessa keittiöön unisena.
"Paremmin kuin pitkään aikaan", Enni vastaa ja venyttelee makeasti.


"Mä luulin kaiken olleen jo unta", Eelis naurahtaa hieman ja istahtaa aamiaispöytään, "ota kahvia".


"Olisitko sä halunnut eilisen olevan vain unta?" Enni kysyy.
"En ollenkaan, en missään nimessä!" Eelis kauhistuu ajatusta ja Enniä alkaa naurataa.
"Mä vaan mietin, miten tää kaikki koskettaa Ainoa", Eelis murahtaa kaivellessansa vaatekaapista itselleen vaatteita. Puettuaan ylleen hän kaivelee takkinsa taskua; "käyn ulkona".


Hän lysähtää parvekkeen lattialle ja sytyttää tupakkansa. Kyllä häntä todellisuudessa Ainokin mietityttää, mutta häntä mietityttää myös Leah. Onko hän kohdellut tytön muistoa oikein löytäessään itselleen jo uuden tyttöystävän? Toisaalta, siitä on kulunut kohta jo seitsemän vuotta, eikä Leah varmasti olisi toivonut Eeliksen viettävän elämäänsä aivan yksin, onnettomana.


Samassa ulko-ovi käy ja Enni tulee parvekkeelle istumaan. Eeliskin nousee penkille ja huokaa syvään.
"Kyllä mä tiedän, ettet sä vaan Ainoa mieti", Enni kuiskaa.
"Mä oon pahoillani, en vaan voi tälle mitään", Eelis tuskastuu.
"Ei se haittaa, se on ihan normaalia, kai", Enni huokaa, "mutta mä en jaksa sitten olla mikään laastari, jos sä et oikeasti ole tähän valmis niin sitten annetaan olla".
"Kyllä mä oon valmis, mutta ehkä meidän pitää edetä hitaasti. Tai ei ainakaan ihan vielä kerrota Ainolle", Eelis pyytää. Enni vastaa myöntävästi, vaikka häntä hieman harmittaakin salailu, hän on salaillut tunteitaan jo niin kauan.


~
Tää oli nyt vähän Eelis ja Enni painotteinen osa, mutta kyllä Ainoakin taas näkyy. Mä myönnän, että lapset on jotenkin "tylsiä" pelattavia ja vaikeita keksiä jotain jännittävää tai kummallista juonta. 

ps. En tiedä, mutta musta Eelis näyttää uusilla hiuksillaan niin paljon paremmalta kuin vanhoilla!

11 kommenttia:

  1. Mä ainaki pidin tosi paljo tästä osasta ja Eeliski on nii hotti ;) Lisää vaa tämmösiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :--) Tykkään itsekin Eeliksestä nyt kauheasti, yhdessä vaiheessa olin heittämässä sitä mäkeen, koska mua ärsytti koko simi niin hirveesti.. :--D

      Poista
  2. Oli hyvä osa, mut mulle tulee jotenkin sellainen olo että Eelis pettää Leahia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tunnistan fiiliksen, mulla oli hyvin samanlainen pelatessa.. D--:

      Poista
    2. ..jonka takia ylipäätään toi loppu tuli tohon, aluksi sitä ei pitänyt edes olla.

      Poista
  3. Eelis on pikkumuotone playeri :'D ja mistä ihmeestä sä oot ladannu ton tupakan o.o :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä hiukan.. :--D Mutta eihän nyt hyvännäköinen nuorimies voi itsekseenkään jäädä ;--)
      Mulla on ladattuna tupakointi hack, siitä on osassa yksi kuva. Lisäksi yksi tupakka on täältä: http://www.rosesims2.net/sims3/Accessory/rose_sims3_acc018.htm
      Sekä toinen, joka sopii toiseen posesettiin, josta oli edellisessä osassa kuvia, on täältä (sisältää poset): http://delight33studio.blogspot.ru/2013/05/mechanics-of-emotions-melancholy.html

      Poista
  4. Osaisitkos sanoa, mistä eelikset hiukset on? :)

    Oon tosi nirso blogien suhteen ja tään on varmaan ainut simsblogi, jota jaksan seurailla[listautummattomana[?] lukijana tosin]! Osaat kyllä kehitellä jos minkälaista juonta ja sun simit & talot on aina niin upeita c: Toivon siis todellakin, että jatkan tän blogin pitämistä vielä pitkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyiset Eeliksen hiukset on EA:n omat, tulevaisuuteen lisäosan mukana tulleet. Tykkään yllättävän paljon ton lisärin mukana miehille tulleista hiuksista! Harvoin kun oikeesti käytän niitä valmishiuksia.

      Oi, tosi ihana kuulla, että tykkäät! Olen ihan otettu. :--D Ei mulla ole mitään aikeita vielä lopettaakaan, sims temppuilee, mutta en luovuta! Kiitos ihanasta kommentista, tälläset tsemppaa jatkamaan!

      Poista
  5. Noin, nyt sain luettua kaikki osat läpi.
    Oot tosi hyvä tarinan kertoja ja kaikki sun simit on niin nättejä/komeita.
    Ja osaat muuten tosi hyvin sisustaa, noi kaikki talot on ollu niin nättejä mitä tähän mennessä on näkyny.
    Innolla odotan jatkoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon, tosi kiva kuulla että tykkäät! :--) Oon koittanut panostaa simien ja asuntojen ulkonäköön, kiva kuulla, että olen onnistunut siinä.
      Ja jatkoa ihan varmasti seuraa ;--)

      Poista