tiistai 21. tammikuuta 2014

33. Tahdon - vai tahdonko?


Linnea kasvaa nopeasti, mutta on edelleen huono nukkumaan. Päivällä hän vaatii äidiltään jatkuvaa huomiota. Enni onkin alkanut viedä Linnea usein kävelylenkille, jotta saisi itse hieman liikuntaa ja pääsisi pois neljän seinän sisältä. Linnea taas on innoissaan saadessaan olla äitinsä seurassa sekä nähdä lenkillä olevia koiria tai läheisen hevostallin hevosia laitumella.


Kotona Linnea on kiinnostunut musiikista. Enni opettaa tytölle jo yksinkertaisia lauluja, jotka tyttö oppii soittamaan nopeasti omalla kellopelillään.


Kaikkien epäilyistä huolimatta, Ainon ja Henrin suhde on kestänyt jo pitkään. Eeliskin on päästänyt irti ennakkoluuloistaan poikaa kohtaan ja tämä viettääkin usein öitä viikonloppuisin Ainon luona. On jälleen lauantai-ilta, kun Henri on Ainon luona. Linnea on mennyt jo nukkumaan ja Eelis ja Enni katsovat elokuvaa olohuoneessa.
"Tehdään jo iltapalaa", Aino hihittää Henrin puhallellessa tämän hiuksiin.
"Entä jos syönkin sut", Henri nauraa ja näykkäisee Ainoa korvasta.
"Älä viitsi", Aino tuhahtaa ja nappaa jääkaapista jugurtin.


Iltapalan jälkeen pari vetäytyy Ainon huoneeseen. Henri heittäytyy pehmeälle sängylle ja Aino lattialle sängyn viereen.
"Tulisit tänne mun viereen", Henri yrittää.
"Henri sä tiedät että mä haluan odottaa avioliittoon", Aino ähähtää.
"No eihän vierekkäin nukkuminen sitä tarkoita", Henri yrittää.


"Tiedän, mutta haluan silti odottaa. Eikö se ole susta ihana ajatus, että sänky jaetaan kaikessa tarkoituksessa vasta avioliitossa?" Aino vastaa.
"Mä arvostan sun ajatusta, mutta me ollaan liian nuoria menemään naimisiin", Henri hymähtää.
"Niinpä, siksi me odotetaan. Mä lupaan, että se on sen arvoista", Aino kuiskaa.
"Niin kai".


Aino nousee nopeasti ylös;
"Vai etkö sä halua olla mun kanssa, koska mä tahdon odottaa?"
"Tietenkin mä tahdon olla sun kanssa", Henri hämmentyy ja nousee Ainon vierelle. Hän kietoo kätensä tytön ympärille ja kiskaisee tämän lähelleen. "En haluaisi olla kenenkään muun kanssa".
"Hyvä, ota nyt makuupussi niin mennään jo nukkumaan", Aino hymähtää ja suukottaa poikaa nopeasti.


Pari nappaa makuupussit Ainon sängyn alta ja kiikuttavat ne talon taakse nurmelle.
"Hyvää yötä murunen", Henri kuiskaa kömpiessään makuupussiin.
"Hyvää yötä."


Koko talo ei silti ole vielä nukkumassa. Elokuvan päätyttyä Eelis ja Enni ovat vetäytyneet parvekkeelle haukkaamaan raitista ilmaa. Eelis vetää Ennin lähelleen ja halaa tätä pitkään.
"Mistä nyt tuulee?" Enni hämmentyy.


"Sä oot vaan ihana, vai eikö sua saa halata?" Eelis naurahtaa.
"Tottakai mua saa, oot vaan ollut etäinen", Enni myöntää.


"Anteeksi, ei ole ollut tarkoitus. Mun pitää parantaa tapani ja olla enemmän perheeni kanssa eikä vain töissä", Eelis myöntää.
"No, täytyy meistä toisen käydä töissäkin", Enni hymähtää.
"Mutta ei se ole syy laiminlyödä perhettä".
"Et sä olekaan. Meidän pitäisi viettää enemmän vain aikaa kahdestaan", Enni vastaa.


"Kuule, mulla on yksi juttu, sulje silmäsi", Eelis pyytää.
"Miksi? En mä uskalla, mitä sä aiot?" Enni nauraa, mutta sulkee silti silmänsä.


Enni kurkistaa salaa ja näkee Eeliksen kumartuneen. Tyttö avaa oitis silmänsä;
"Nouse Eelis ylös".


Eelis ei kuitenkaan tottele, vaan kaivaa taskustaan suuren korurasian. Hän on pähkäillyt Ennin kosimista jo useamman vuoden, mutta ei ole osannut toteuttaa aikeitaan. Nyt hän on löytänyt mielestään täydellisen sormuksen Ennin sormeen.


"Enni, tuutko sä mun vaimoksi?" Eelis lopulta kysyy ja avaa korurasian. Sormuksen timantti oikein kimaltelee pihavalon loisteessa.


"Eelis.. Eikä.. Tai siis tottakai mä tulen!" Enni häkeltyy, "tietenkin, joo, kyllä!"
Taakka tuntuu putoavan Eeliksen harteilta Ennin myöntävän vastauksen myötä ja mies ojentaa korurasiaa Enniä kohti tärisevin käsin.


Eelis pujottaa varovaisesti sormuksen Ennin vasempaan nimettömään. Molempien kädet tärisevät vimmatusti, joten siitä ei meinaa ensin tulla mitään. Lopulta sormus kuitenkin on sormessa ja Enni pääsee ihastelemaan sitä lähempää.
"Voi miten kaunis se on! Miten sä osasitkin?" Enni huokaa.


Enni kapsahtaa Eeliksen kaulaan ja he halaavat pitkään.
Pari ei halunnut viettää suuria häitä, vaan toimitus järjestettiin maistraatissa, jonka jälkeen he tarjosivat läheisimmille ystävilleen kakkukahvit. Jo muutaman kuukauden päästä kosinnasta pari on virallisesti naimisissa - vihdoinkin.

---------------------------------------------------------MUUTAMAN VUODEN KULUTTUA-------------------------------------------------------


Aino on vihdoin läpäissyt lukion. Lukion ajan hän on tehnyt iltavuoroja Eeliksen työpaikalla sairaalasa sekä ollut sairaalalla kesätöissä. Enni on hakenut lääketieteelliseen, mutta ei valitettavasti päässyt sisälle. Silti sairaala on luvannut palkata Ainon edelleen monien juoksevien asioiden hoitamiseen. Hän vie papereita ja tarvikkeita sairaalassa paikasta toiseen, tarjoilee kahvia ja huolehtii vastaanoton puhelimesta.
On vihdoin koittanut aika, jolloin Aino muuttaa pois kotoaan. Hän on säästänyt jokaisen mahdollisen sentin ja niiden sekä perheensä avustuksella saanut oman kerrostaloasunnon läheltä.


Haikein mielin Aino sulkee viimeisen kerran lapsuudenkotinsa oven ja kävelee portaita alas. Tietenkin hän voi edelleen tulla vierailulle, mutta enää hän ei asuisi täällä. Henri olisi kovasti halunnut jo muuttaa Ainon kanssa saman katon alle, mutta tyttö on tiukka periaatteissaan ja tahtoo ensin naimisiin. Kaikesta huolimatta sormusta ei vieläkään löydy tytön sormesta, ja häntä alkaakin jo pelottaa, aikooko Henri kosia koskaan.


Jännittyneenä ja haikein mielin Aino istuu taksin takapenkille ja sanelee kuskille uuden kotinsa osoitteen. Vaikka Aino ja Enni eivät tulleet viimeisinä vuosina toimeen, tykkäsi Aino silti asua tämän, Linnean ja tietenkin isänsä kanssa. Silti muutto omaan kotiin tuntuu parhaalta ajatukselta nyt.


Varovaisesti Aino painaa hissin kerrokseen kahdeksan ja odottaa ovien sulkeutumista. Hän ei ole koskaan asunut kerrostalossa, eikä kukaan hänen tutuistakaan ole, joten tämä tuntuu Ainosta todella jännittävältä. Hissejä löytyy vain suurista rakennuksista, ei kodeista.

AINON KOTI

Eteinen

Olohuonetta eteisestä katsoen

Olohuone

Näkymät olohuoneesta eteiseen ja keittiöön

Keittiö

Keittiöstä olohuoneeseen ja makuuhuoneeseen

Makuuhuone


Heti ensitöikseen Aino istuu uudessa asunnossaan tietokoneen ääreen ja selaa ilmoituksia luovutettavista koirista. Hän on salaa haaveillut omasta koirasta jo lapsuudesta saakka, mutta ei ole tohtinut pyytää sellaista isältään. Nyt kukaan ei kuitenkaan ole estelemässä. Eikä aikaakaan, kun vastaan osuu lupaava ilmoitus pienestä kodittomasta koirasta. Aino soittaa ilmoituksen mukana olevaan numeroon ja hämmästyy, koska koiran nykyinen omistaja lupaa tuoda koiran jo heti samana iltapäivänä.


Niinpä Aino kipittää nopeasti läheiseen kauppaan ostamaan koiralle ruokaa. Hän on juuri täyttämässä koiran ruokakuppia täyteen kaupan parhaasta koiranruoasta, kun ovisummeri soi. Aino vastaa soittajalle kiiruhtavansa alakertaan.


Ja voi, vastassa on kuin onkin pieni ja suloinen koira. Aino päättää nimetä tyttökoiran Bellaksi. Bella ei ole enä aivan pentu, mutta se ei Ainoa haittaa lainkaan.


Eikä Aino ole ainut, joka on aivan hullaantunut uudesta ystävästään. Myös Bella osoittaa heti pitävänsä Ainosta ja nuolaisee tytön poskea. Pieni töpöhäntä vispaa vimmatusti koiran ollessa innoissaan uudesta emännästään.
"Kuules pikkukaveri, mennään jo kotiin", Aino naureskelee.


Aino kaappaa Bellan kainaloonsa ja lähtee hissiä kohden. Bellan innostuneisuus vaihtuu jännitykseen ja tämä katsoo Ainoa epäluuloisesti suurilla silmillään.
"Kaikki hyvin, tulet pitämään uudesta kodistasi", Aino lupaa ja rapsuttaa Bellaa päälaelta. Bella haukahtaa pienesti.


Myös Henri on tullut katsomaan Ainon uutta asuntoa. Oikeastaan Henri tulee seuraavien parin viikon aikana joka ilta Ainon luokse, mutta lähtee kotiin nukkumaan. Häntä ei huvita nukkua sohvalla. On jälleen koittanut ilta ja pari istuu tapojensa mukaan olohuoneessa katsomassa tällä kertaa vanhaa mustavalkofilmiä.


"Mä en kyllä yhtään ymmärrä, miksi uudet elokuvat ei ole enää näin hyviä kun nämä vanhat", Aino kummastelee.
"Sanotko sä tätä hyväksi, musta tää on tosi kankea", Henri hämmästyy.
"Et sä voi sanoa noin, tää on klassikko!" Aino kauhistuu.


"Tämä vai, aika kummallista", Henri naurahtaa.
"Tää on kuules monen sun nykyisen suosikin innoittaja", Aino tietää.
"Onko näin?" Henri pysähtyy miettimään, "taidat juksata."


"Oikeastaan.." Aino aloittaa.
"Älä viitsi, mähän vaan vitsailin ja härnäsin sua tahallaan", Henri keskeyttää jo nauraen.
"Törkimys!" Aino kivahtaa hymyillen.


Henri kaappaa tyttöystävänsä kainaloonsa juuri kun elokuva päättyy ja ruudussa alkaa vilistää lopputekstit.
"Katsotaan se hääkomedia vielä, jooko?" Aino pyytää.
"Mmh, no katsotaan. Ei mulla ole vielä kiire kotiin", Henri lupaa.


"Ellet sä sitten tahdo, että mä jään yöksi?" Henri yrittää varovaisesti, mutta toiveikkaasti.
"Tarkoitatko, että jäisit sohvalle?" Aino kysyy, vaikka tietää Henrin kyllä tarkoittaneen jotakin ihan muuta.


"Ellet sä halua mua sun viereen", Henri vastaa.
"Henri!" Aino kivahtaa.
"Joo se oli vitsi, mä nukun sohvalla", Henri hymähtää ja Ainon ilme muuttuu jälleen lempeäksi.


"Mutta mä en kyllä jaksa katsoa enää leffaa, jos sua ei haittaa", Henri hymähtää.
"Mä laitan sulle iltapalaa", Aino lupaa ja hypähtää nopeasti sohvalta ylös.
"Oikeastaan ei tartte", Henri keskeyttää ja tarttuu hellästi tyttöä ranteesta.


"Mä olen varannut meille pöydän tuosta läheisestä ravintolasta", Henri kuiskaa Ainon korvaan.
"Vau, ai siihen uuteen, joka avattiin ihan tohon viereiseen taloon?" Aino henkäisee, hän tietää ravintolan olevan hieno ja kalliskin vielä. Henri vain nyökkää.


"Mutta ennen sitä mä näytän sulle yhden jutun, jos sopii", Henri sanoo.
"Saanko mä jonkun yllärin, kukkia?" Aino innostuu.
"Odota hetki", Henri pyytää.


Henri kaivelee hetken taskujaan ja aivan yllättäen hän polvistuu keskelle olohuoneen lattiaa. Aino voi jo arvata, mitä Henri pitelee käsissään, mutta ei saa sanaa suustaan. Hän tuntee kuinka erilaiset tunteet vilisevät ja vatsaa kipristää.


"Aino Kaiwi, tuletko sä mun vaimoksi?" Henri lopulta kysyy. Hänen äänensä ei edes tärise, vaan poika seisoo tukevasti polvensa varassa ojentaen sormusta hymyillen. Aino voi nähdä jo pojan silmistä rakkauden, tai niin hän ainakin haluaisi uskoa.


"Tottakai! Mä luulin jo ettet sä ikinä kysyisi!" Aino vastaa innoissaan. Henriä naurattaa hieman tytön innostus, mutta onhan se suloista ja ainakin vastaus on myönteinen.


Varovaisesti Henri pujottaa timanttisormuksen Ainon vasempaan nimettömään.
"Mitäs pidät siitä?" Henri kysyy.
"Se on ihana, parempaa en voisi uneksiakaan", Aino henkäisee.


"Tule tänne", Henri hymähtää ja kaappaa tytön lähelleen. Hän kietoo kätensä tiukasti Ainon ympärille ja pari halaa pitkään.


"Mutta mitä mä laitan päälleni sinne illalliselle, en mä näin voi lähteä", Aino hämmentyy äkkiä.
"Älä sä siitä huoli, sä oot kaunis missä tahansa vaatteessa", Henri hymähtää, "kunhan jotain pistät päällesi niin mennään. Myöhästytään muuten kohta". Aino hymyilee pienesti ja pyytää Henriä odottamaan, kun hän käy vaihtamassa ylleen jonkin toisen mekon.


~
Pahoittelut, että tän osan kanssa kesti vähän kauemmin! 
En saanut myöskään Aino kylppäristä fiksuja kuvia, koska kylppärissä ei ole yhtään ikkunaa eikä se muutenkaan ole suuri.
Mutta mitä tykkäsitte osasta? Ja Ainon asunnosta?

17 kommenttia:

  1. Ainon asunto on ihana. Oot tosi hyvä sisustamaan. Ihan kateeksi käy. :D
    Pääsi siis Enni ja Eeliskin vihdoin naimisiin.
    Voi Ainoa, taitaa olla vähän sinisilmäinen. Näinköhän Henri kosi tyttöä ihan oikeista syistä. Innolla odotan kyllä tämän parin tulevaisuutta! ;D
    Ihana toi viimeinen kuva. <3
    Nyt vasta odotankin jatkoa! Tän pariskunnan tulevaisuus vaikuttaa todella mielenkiintoselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon! :D Tykkään kyllä kauheasti sisustamisesta ja siinä yksi syy, miksi tän osan kanssa kesti niin kauan.. :D
      Pitihän niiden nyt päästä ennen kuin luovuin pelaamasta aktiiviesti niillä. ;)
      Kiitos! Se jää nähtäväksi, oliko Henri ihan vilpitön vai miten parin käykään.. ;) Mutta voin sen sanoa, että vilskettä on luvassa!

      Poista
  2. Komppaan Pisaraa täysin! Oi että mie niin rakastan siun sisustustyyliä. <3

    VastaaPoista
  3. En tiedä kannattaako mun enää lukea tätä.... En nimittäin voi oottaa paria päivää uutta osaa turhautumatta totaalisesti. :D En kyllä voisi lopettaa tämän lukemista. ;) No joo, mutta ihana ja aika rakkauden täyteinen osa. Ainokin sai vähän luonnollisemman väriset hiukset. Olen itsekkin ladannut nuo Ainon edelliset hiukset, nyt vasta tajusin että ne on samat. ;) Henri voisi kanssa käydä parturissa. Jatka pian! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, mä yritän olla mahdollisimma nopsa! :D Välillä vaan kestää, en halua pilata tarinan laatua liian nopealla päivitystahdilla. :(
      Joo tää oli vähän lässynlässyn -siirtymäosa. :D Ne on kieltämättä kyllä ihanat hiukset! Haha, vähän on sotkuinen tyyli joo. :D Yritän! Kivat kommentit kyllä tsemppaa jatkamaan! :)

      Poista
  4. Millon uutta osaa?

    Anteeks, oon ihan sika kärsimätön - varsinkin, kun kyse sattuu oleen tästä blogista. D:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelut, oon ollut tosi väsynyt aamuvuoroputkesta! Yritän tässä saada pelattua kuvat seuraavaan osaan mahdollisimman pian! :-)

      Poista
  5. Jju, anteeksi, ei ollut tarkotus mitenkään hoputtaa! Teet sitten, kun ehdit. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei haittaa ollenkaan, että kyselit, en ottanut sitä mitenkään hoputuksena! :--) Kiva tietää, että joku siellä odottaa seuraavaa osaa. Enköhän tässä ehdi pian!

      Poista
  6. Anteeks jos vaivaan/hoputan mut koska tulee uutta osaa?

    VastaaPoista
  7. En halua hoputtaa, mutta olen piiitkään odottanut uutta osaa, enkä malta odottaa. >.<

    VastaaPoista
  8. Millon se seuraava tuleekaan? :D

    VastaaPoista
  9. Oon tosi pahoillani viivästyksestä! :( Mä yritän tässä nyt pelailla ja saada osan valmiiksi. Innostus simsiin on ollut hukassa ja elämä kiireistä, jonka takia siihen ei olisi ollut paljon aikaa innostuksesta huolimatta. Mutta tarina ei todellakaan ole loppunut, jatkuu kyllä, toivottavasti saan viikonloppuna viimeistään osan julki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ymmärrän. Mutta nythän tulevasta osasta vaan nauttii enemmän kun on joutunut sitä odottamaan. ;)

      Poista
  10. Hei mihi sä oot jättäny Tomin ja Jensin? =__=

    VastaaPoista
  11. Hei mihi oot jättäny Tomin ja Jensin? =__=

    VastaaPoista