keskiviikko 28. toukokuuta 2014

38. Vieraita menneisyydestä


Aika tuntuu kuluvan kuin siivillä. Ainon vatsa pyöristyy hyvää vauhtia ja muistuttaa tulevasta perheenlisäyksestä. Leonin ahkeroidessa työhakemusten kanssa, ihastelee Aino suloisia vauvantarvikkeita netissä ja välillä iltahämärässä myös tilaa niitä itselleen, Leolta hieman salaa. Hän tietää Leonin toivovan heidän suosivan enemmän kirpputoreja ja muita edullisia keinoja.


Eräänä iltana Aino ja Senia ovat pihalla keinumassa ja viettämässä kauan kaivattua yhteistä aikaa.
"Äiti mun tulee jo jano, voitko hakea mehua?" Senia pyytää Ainon tuupatessa hänelle jälleen kovat vauhdit. Aino suostuu tytön ehdotukseen ja lähteekin sisälle hakemaan lasillisia mehua. Ainon poistuttua naapuritalon takaa Seniaa lähestyy tuntematon hahmo.


"Voinko auttaa jotenkin?" Senia kysyy hypättyään keinusta. Ohikulkija on pysähtynyt heidän talonsa eteen ja näyttää selvästi eksyneeltä.
"Etsin Ainoa ja hänen lastaan", mies selittää.
"No tässä ollaan. Mutta kuka sä oot?" Senia hämmästelee.


"Oho unohdin esittäytyä, olen Henri. Ja jos sä olet Ainon tytär, niin sitten mä olen myös sun isä", Henri esittäytyy.
"Oot aika tunkeileva, kun tolleen tuut meidän kotiin!" Senia huudahtaa.


"Tiedätkö sä musta jotain?" Henri yllättyy.
"Joo tiedän, mun isä on kertonut susta", Senia kertoo ja painottaa tarkasti sanaa isä.
"Ai. Kuka tää sun isä sitten on?" Henri utelee oitis.
"Leon", Senia kertoo.


"Leon?!" Henri hämmentyy, "niinpä tietenkin".
"Mun isässä ei ole kuule mitään vikaa!" Senia hermostuu.
"No sä olet tyttö pippurinen! Mitä jos me joskus vietettäisiin aikaa yhdessä?" Henri ehdottaa.
"Miks? En mä tunne sua", Senia tuhahtaa.


"Ei huolta, kyllä sä opit, mennään vaikka kävelylenkille tai jotain", Henri hymähtää ja heilauttaa kättään. Hän ei lainkaan huomaa Ainoa, joka on palannut sisältä.


"Häivy! Miten sä kehtaat edes olla siinä, ja vielä puhua Senialle?!" Aino kivahtaa. Henri kääntyy oitis ympäri kuullessaan Ainon suorastan kiljuvan takanaan.
"Anna Aino mä selitän", Henri yrittää.


"Selität ja selität, selityksiähän sulla riittää!" Aino tuhahtaa.
"Sä et paljon antanut selitellä. Eikä näköjään kova kolhu ollut, kun olette jo lisää lapsi näköjään hankkimassa", Henri vastaa.
"Ensinnäkin, se ei kuulu sulle. Ja toiseksi, tässä on kulunut jo aika monta vuotta siitä, kun me oltiin pari", Aino selventää.


"Mä tiedän mokanneeni, olin tosi typerä. Mä en haluaisi kuin korjata virheeni", Henri yrittää rauhoitella.
"Ja miten aioit sen tehdä?" Aino naurahtaa happamasti.
"Jos mä viettäisin aikaa tytön, öh Senian, kanssa. Vaikka viikonlopun kuukaudessa", Henri ehdottaa.


"Stop, stop, stop nyt heti alkuunsa. Sä et voi tulla vaatimaan mitään oikeuksia. Senia saa päättää noista asioista ollessaan vanhempi, mutta nyt mä päätän niistä. Eikä tuo tule kuuloonkaan!" Aino toppuuttelee.
"Entä jos tyttö haluaisi?" Henri yrittää.
"No en halua!" Senia kiljaisee keinusta.


"Musta tuntuu, että sun on aika vaan nyt lähteä. Ja turha tulla toiste", Ano hymähtää ja nostaa kätensä vilkuttaakseen Henrille.
"Kai sitten. Mä oon vaan tosi pahoillani", Henri myöntää ja vilkuttaa vielä Senialle, joka ystävällisesti näyttää tälle kieltään.


Henrin poistuttua, Aino pyytää vuorostaan Seniaa puhumaan kanssaan. Epäröiden tyttö hyppää keinusta.
"Mitä me ollaan puhuttu vieraille puhumisesta?" Aino kysyy tiukasti.
"Että ei saa kertoa vieraille mitään itsestään tai perheestään, joo mä tiedän", Senia huokaa.
"Miksi sitten rikoit sopimusta?" Aino kysyy.


"No koska mä tiedän, että se oli mun oikea isä!" Senia kiljahtaa ja polkee kiukkuisena jalkaansa.
"Rauhotu. Mä vaan haluan, että sä olet turvassa", Aino rauhoittelee tytärtään.
"Mä oon ihan turvassa", Senia puolustautuu.


"Totta, mutta Henrille sä et saa puhua ennen kuin olet täysi-ikäinen", Aino vaatii.


"Sä oot epäreilu!" Senia kivahtaa ja pinkaisee takaisin sisälle.


Senia hypähtää sängylleen ja purskahtaa itkuun. Samaan aikaan häntä pelottaa ja samalla suututtaa. Hänen äitinsä ei ymmärrä mitään, eikä varsinkaan se Henri. Hetken päästä Senian oveen koputetaan.
"No?" Senia saa nyyhkytettyä.
"Tulisin lukemaan iltasadun, vaihdatko yökkärin", Leon huhuilee oven takaa.
"Joo oota hetki", Senia niiskuttaa ja kaivaa yöpaitaansa tyynyn alta.


"Onko täällä joku vihainen tai surullinen?" Leon huhuilee ovenraosta.
"Ei sulle", Senia hymähtää ja hymyilee jo hiukan.


"Kuule, kyllä kaikki järjestyy. Henrin olisi pitänyt soittaa ennen tuloaan. Sun äitisi säikähti ja huusi ihan turhaan sulle. Tiedän äitisi olevan pahoillaan", Leon huokaa istahtaessaan sängyn laidalle.
"Niin varmaan. Onneksi sä olet tollanen viisas", Senia naurahtaa.
"No niinpä, mitäs te naiset tekisittekään ilman mua", Leon hymähtää.


Leon lukee Senialle luvun tämän lempikirjasta. Eikä aikaakaan, kun tyttö on sikeässä unessa raskaan päivän jäljiltä.


"Nukuhan hyvin", Leon kuiskaa ja suukottaa tyttöä poskelle.


"Oliko Senia vielä ltosi vihainen?" Aino kysyy Leonin palatessa iltasatua lukemasta.
"Ei ollut. Eiköhän tyttö ole aamulla jo ihan hyvällä tuulella", Leon lohduttaa.


"No hyvä!" Aino henkäisee.
"Toivottavasti nämä selvittelyt alkaisi olla tässä", Leon huokaa.
"Odota vain Senian teini-ikää, siitä voi tulla hauskaa", Aino hymähtää.


Seuraavat viikot kuluvat rauhallisissa tunnelmissa. Mutta samalla myös odottavissa. Ainon synnytys lähenee päivä päivältä. Ja mitä lähempänä synnytys on, sitä tiiviimmin Aino viihtyy puutarhassa omissa ajatuksissaan. Sato on juuri kypsää ja pitää Ainon kiireisenä jo senkin vuoksi.


Senia on aloittanut vihdoin koulun, jota hän on odottanut kovasti. Jännittyneenä hän syö aamupalaa ennen koulubussin saapumista.
"Onko kaikki varmasti repussa?" Aino varmistelee olohuoneesta.
"Joojoo äiti", Senia huokaa ja haukkaa viimeisetkin murut leivästä.


Jännittyneenä Senia istuu koulubussin etupenkille. Hän ei tunne muista lapsista oikeastaan ketään. Vain Jimin hän on nähnyt joskus rannalla. Jimi asuu naapurissa ja on Seniaa vuoden vanhempi, joten hänkään ei tulisi Senian kanssa samalle luokalle.


Kaikkien yllätykseksi samaisena aamun päättää myös vauva syntyä. Aino kärvistelee kovien supistusten kanssa.
"Eikö meidän pitäisi jo lähteä sairaalaan?" Leon hätääntyy.
"Ei me voida ennen kuin joku tulee tänne Seniaa vastaan, kun hän tulee kolusta", Aino puhisee.
"No eikö me voida mennä sairaalalle, tulee vaikka sinne sitten", Leon ehdottaa.
"EI!" Aino rääkäisee ja samalla hetkellä myös ovikello soi. Tilattu lastenvahti on vihdoin sapaunut ja pariskunta pääsee lähtemään sairaalalle.


Muutaman päivän kuluttua kotiin saapuu suloinen ja pieni tyttö, Frida.


Aavistuksenn lyhyempi osa, mutta olkaas hyvät! Oon vihdoin päässyt pelaamaan myös ison harppauksen eteenpäin. Oottakaapa vaan, kun näette Senian teininä!

10 kommenttia:

  1. Ja kuka arvasi että näin tulee tapahtumaan? Nii-in. ;) Henri tulee kiusaamaan Ainoa Senian ollessa teini-iässä, se on varma. :/ Heti kun Senia saa oikeiden päättää itse omista asioistaan, niin PUM! Tai ehkä aiemminkin....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä vähän arvattava käänne, mutta eihän nyt Henriäkään voi jättää ihan kokonaan! ;) Aika näyttää, tuleeko herraa vielä näkymään ja jos tulee, niin miten... ;)

      Poista
  2. Olen _TÄYSIN_ koukussa! Susta tulee selvästi joku kirjailija! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, ihana kuulla että tykkäät! :) Taidan jäädä pöytälaatikkokirjailijaksi. :D Mutta simstarinoita on kyllä kiva väkertää, kuvat tukee tarinaa ja pääseehän tässä pelaamaankin samalla! Monta kärpästä yhdellä iskulla. ;)

      Poista
  3. Iih! Tätä olinkin odottanut, siis sitä, että Henri tulee vihdoin norkoilemaan nurkille. Arvasin sen. :D
    Seniasta tulee varmasti mielenkiintoinen teini, tempperamenttia tässäkin tytössä näkyy olevan.
    Frida on tosi söpö taapero. :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä hiukan arvattava käänne, mutta miten jatkaakaan herra tarinassa, vai tyytyykö osaansa ja käskyyn pysyä poissa.. ;)
      Pelissä Senia on nyt teini-iässä ja voin luvata, ettei tää neiti ainakaan tylsä tapaus ole! ;D
      Hän on hurmaava. <3

      Poista
  4. Milloin jatkuu? En malta odottaa! :D Toivottavasti pian :) Miten niitä poseja saa ladattua? OwO

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koitan lähipäivinä kirjoitella osan loppuun, olen kyllä jo aloittanut. :D Kannattaa googlettaa poseplayer.

      Poista
  5. Ja lisäksi: Mistä saa sen teiniraskaus-hackin tahtoisin sen. Ja luin vähän jotain netistä että pitäsi kuulemma ladata teineille äitiysvaatteita ettei niiden vaatteet katoa...? Kiitos avusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lataat woohooer hackin netistä. Ja joo sun täytyy ladata vaatteet erikseen sitä varten, muuten teiniltä katoaa jalat.

      Poseista voit lukea täältä:
      http://radola.createforumhosting.com/ohjeet-poseplayer-ja-posejen-kaytto-t18109.html
      Ja lataamisesta täältä:
      http://radola.createforumhosting.com/ohje-nain-lataat-paivitetty-7-3-2012-t15381.html

      Poista