36. Muutoksen hurmaa

Sairaalasta mukaansa Aino sai pienen ja suloisen esikoistyttärensä, jonka hän nimesi Seniaksi. Suurisilmäinen Senia valloitti äitinsä heti ensitapaamisesta lähtien, ja Aino tuntee pakahtuvansa rakkaudesta tuota pientä nyyttiä kohtaan.

Kotona arki ja todellisuus kuitenkin iskevät päin näköä. Aino on edelleen masentunut Henrin teosta, perheen piti olla yhteinen eikä vain hänen ja Senian välinen. Aino on kuitenkin päättänyt, ettei tahdo nähdä Henriä enää. Ei edes Senian vuoksi. Leon viettää illat ja viikonloput tiiviisti Ainon luona ja auttaa parhaansa mukaan myös Senian hoidossa, kun Aino tarvitsee aikaa itselleen.

"Musta tuntuu, että nää seinät kaatuu vielä mun päälle", Aino voihkaisee eräänä perjantai-iltana.

"Mitä jos sä muuttaisit uuteen asuntoon?" Leon ehdottaa.

"Auttaisiko se mitään. Tää koko kaupunki huutaa Henriä ja menneisyyttä", Aino huokaa.

"Muuta sitten kauemmas. Mikä sua täällä pidättelee?" Leon yrittää.

"Enhän mä voi. Mun kaikki ystävät on täällä, en voisi lähteä yksin Senian kanssa", Aino hymähtää ja nousee istumaan.

"Voinhan mä muuttaa teidän kanssa, jos sä haluat", Leon ehdottaa nopeasti.

"Äh, ei sun tarvitse. Tai siis kiitos, mutta en mä taida jaksaa muuttaa minnekään", Aino tuhahtaa, "mun on saatava nyt ruokaa. Jaksatko katsoa vielä hetken Seniaa?"

"Tietenkin", Leon hymähtää ja jää makuuhuoneeseen lapsen kanssa Ainon lähtiessä syömään.

"Eiköhän sun äiti vielä lepy ja pääset muuttamaan pois täältä", Leon kuiskaa nukkuvalle Senialle, kun on varma ettei Aino enää kuule.

Viikot ja lopulta kuukaudet vierivät. Aino tuntee edelleen kulkevan kuin sumussa. Ulkona hän pelkää jatkuvasti törmäävänsä Henriin tai naiseen, joka Henrin kanssa oli. Mutta jotenkin kummassa kohtaamiset ovat harvassa, vaikka kaupunki ei niin suuri olekaan. Leon auttaa edelleen yhtä ahkerasti Ainoa ja Seniaa. Oikeastaan Aino ei tulisi toimeen ilman Leonia.

Eräänä iltana Senian mentyä jo nukkumaan, Aino kapsahtaa Leonin kaulaan. Kyynelten lomasta hän saa kuiskattua hennosti kiitoksen.

"Älä kiittele, tietenkin mä tein kaiken sen", Leon huokaa, "ja teen edelleen".

"Mä en olisi selvinnyt ilman sua", Aino niiskuttaa.

"Mutta ei sun tarvinnutkaan. Sä oot Aino mun paras ystävä, tää oli vähintä mitä pystyin tehdä".

Aino vetäytyy hieman kauhemmas, mutta aivan yllättäen kaapaakin Leonin uudelleen syleilyynsa ja painaa huulensa nopeasti vasten tämän huulia.

"A-Aino, mitä tää on?" Leon hämmentyy Ainon päästäessä irti.

"Anteeksi, en tarkoittanut säikäyttää.. Mä vaan.." Aino sopertaa.

"Shh", Leon hyssyttää ja vetää Ainon lähemmäs. Nyt hän vuorostaan painaa huulensa vasten Ainon huulia. Tällä kertaa suudelma on pitkä, eikä mikään hätäinen suukko.

"Mitä jos me oikeasti muutettaisiin pois tästä kaupungista, aloitettaisiin alusta?" Leon kuiskaa Ainon korvaan suudelman päätyttyä, "jatkettaisiin ilman Henriä, ei muisteltaisi edes".

"Kuulostaa liian hyvältä. Mistä me saataisiin asunto nyt?" Aino suputtaa.

"Mun isovanhemmat jätti mulle perinnöksi niiden vanhan asunnon. Se on ihan rempattu. Mutta sinne on useampi sata kilometriä täältä.." Leon kertoo.

"Mutta ei se haittaa, kunhan pääsen pois täältä. Onko se sun oma?" Aino varmistaa.

"Ihan mun oma. Voidaan remontoida sitä vielä", Leon lupaa.

"Sä oot enkeli! Miten mä ikinä tykästyin Henriin, kun sä olit koko ajan siinä", Aino huokaa ja hyppää pojan syliin.

"Ehkä olin liian lähellä, eikös ne tunnu kaikki olevan sillon hukassa", Leon naurahtaa.

Ja siitä päätöksestä alkaa ahkera pakkaaminen. Leon esittelee asunnosta kuvia ja Aino puhkuu intoa uutta kotiaan kohtaan. Vihdoin koittaa kuitenkin muuttopäivä. Kaikessa ihanuudessaan se on myös haikea, sillä Aino ei ole koskaan edes käynyt muualla, ei missään matkoilla. Ja nyt hän muuttaisi kauas lapsuuden kotikaupungistaan. Silti häntä ei kaduta.

Keskeneräisenäkin asunto on Ainosta mitä kaunein asunto. Yläkerran sisustus uupuu vielä kokonaan, mutta ei pieni perhe sitä vielä tarvitsekaan. Vielä hetken Seniakin nukkuu vanhempiensa kanssa, sillä lastenhuone on vielä remontin alla.

Ensimmäisenä iltana Ainon saatua Senia viimein rauhoittumaan unilleen, lösähtää hän Leonin kanssa olohuoneen pehmeälle sohvalle.

"Tää on kuin unelma, joka toteutui", Aino huokaa haltioissaan laskiessaan päänsä Leonin jalalle.

"Eihän sua kaduta, että pussasit mua", Leon aloittaa aivan muusta aiheesta.

"En tietenkään höpsö, en voisi katua sitä hetkeäkään", Aino kuiskaa, "sä et tekisi kuin Henri".

"Kuka Henri?" Leon vastaa ja Ainoa naurattaa. Heidän ei tosiaan tarvitsisi miettiä tätä enää.

"Leon, mä taidan olla vähän ihastunut suhun, enkä niin vähänkään", Aino myöntää naurun laannuttua.

"Sanoithan sä vihdoin sen", Leon naurahtaa.

"Anteeksi, kun mä en tajunnut sitä aiemmin. Sä olit siinä koko ajan, vaikka mä tein typeriä valintoja", Aino huokaa.

"Ei se mitään, tärkeintä että oot siinä nyt. Ja varmaan tiedätkin, mitä mä tunnen sua kohtaan", Leon hymähtää.

"Tiedän", Aino myöntää Leonin kumartuessa suukottamaan tätä otsalle.

Arki uudessa kodissa koittaa nopeasti. Leon päättää oitis testata heidän uutta grilliään ja päättää valmistaa illalliseksi hot dogeja.

Samaan aikaan puutarhasta lumoutunut Aino istuttaa pieneen penkkiinsä vihanneksia ja hedelmiä. Hän voi jo maistaa oman sadon herkullisen maun kielellään tiputellessaan siemeniä multaan.

Leonin pahaksi onneksi uusi grilli on liiankin tehokas ja ruoka palaa hetkessä. Valtava savupilvi pöllähtää Leonin kasvoille ja haju on kuvottava.

"Poltitko sä ne?" Aino nauraa istutusten keskeltä.

"Ole hiljaa, mä meen tekemään vaikka sitten lettuja", Leon murahtaa ja kerää harmistuneena palaneet nakit grillistä.

"Tämän minä sentään ihan varmasti osaan", Leon tuhahtaa keittiössä sekoittaessaan lettuaineksia.

Ja todentotta, letut onnistuvat Leonilta loistavasti. Pian hänellä on lautasellinen täydellisesti paistettuja lettuja.

"Aino, tule syömään!" Leon huhuilee.

Illallisen jälkeen Ainon on päästävä iltauinnille takapihalta aukeavalle rannalle. Ei ranta heidän tonttiaan ole, mutta aivan sen rajan jälkeen. Hän kahlaa pitkälle matalassa vedessä. Vesi on kirkasta ja lämmintä. Aurinko on laskenut hetkeä aiemmin ja taivas on vielä aavistuksen violetti. Aivan täydellinen iltauintisää.

Iltauinti venähtää pitkäksi ja merelle laskeutuu sumu. Silti uinti on Ainosta tunnelmallinen. Hän on jo aivan rakastunut uuteen asuntoonsa ja asuinkaupunkiinsa. Tämä on Seniaakin ajatellen niin paljon parempi, kuin vanha kerrostaloasunto.

"Ainooo, tule jo ylös!" Leon huhuilee rannalta. Hän huitoo Ainolle itkuhälytin kourassa, hän on selvästi saanut laitettua Senian jo nukkumaan.

Noustuaan Aino kiskaisee mekon bikiniensä päälle lämmikkeeksi ja käy ihailemaan tähtitaivasta.

"Eikö olekin kaunis!" hän huokaa Leonin istahtessa tämän vierelle.

"Suorastaan hurmaava", Leon myöntää.

Varovaisesti Leon laskee kätensä Ainon kädelle. Tyttö säpsähtää, mutta tarttuu tämän käteen oitis.

"Katso, tuolla on otava", Leon osoittaa. Aino hivuttautuu lähemmäs Leonia, jonka posket alkavat punoittaa.

"Ujostuttaako sua?" Aino hymähtää.

"Ei. Tai ehkä vähän", Leon myöntää.

"Katso, tuolla on meidän tähti. Tuo tosi kirkas", Aino keskeyttää.

"Aino, se on pohjantähti", Leon nauraa. Hän kietoo kätensä tytön ympärille ja hukuttaa tämän suudelmiin.

"Mennään kotiin", Aino kuiskaa suudelmien lomasta.

Hyvä kun pari sisälle ehtii, kun Aino kapsahtaa Leonin kaulaan. Hän ei suorastaan malta pitää huuliaan erossa Leonin huulista. Tämä kaikki on niin erilaista kuin Henrin kanssa. Nyt häntä ei jännitä tai epäilytä yhtään, kaikki on luonnollista ja sujuu omalla painollaan, yhtään yrittämättä.

Keskeneräisestä yläkerrasta löytyy kuitenkin sauna, jonka lauteille pari kömpii maltettuaan hetkeksi päästää irti toisistaan. Ei sillä, etteikö Leon kaappaisi Ainoa kainaloonsa heti lauteille istahdettuaan.

Eikä suudelmilta vältytä tälläkään kertaa.

"Ei venytetä tätä enää, saanko kutsua sua tyttöystäväkseni?" Leon ehdottaa suudelmien välistä.

"Saat, sano se", Aino huokaa.

"Mun tyttöystävä", Leon kuiskaa ja suukottaa Ainoa jälleen.

Ja näin päättyi tämä osa. Mitä tulevaisuus tuo tullessaan, joko Aino saa vähän onneakin. Entä miten käy pienen Senian, kun äiti on aloittanut uuden suhteen... Siinäpä hyvä kysymys. 

Arvostan jokaista jättämäänne kommenttia suuresti, ne niin kannustaa jatkamaan sillonkin, kun tuntuu tulleen inspispula! Kiitos, ootte ihania! ♥