27. Uudet tuulet ja kasa laatikoita

Vaikka Eelis on aivan murheen murtama, arki jatkuu siitä huolimatta. Aino vaatii isältään aiempaakin enemmän huomiota. Päivisin Eelis yrittää keksiä mahdollisimman paljon heille tekemistä, jolloin kummallakaan eivät ajatukset harhaile Leahiin.

Mutta illat ovat hankalia. Aino on alkanut kiukutella aiempaakin enemmän. Sen lisäksi että tyttö kiukuttelee, tämä myös itkee ja huutaa äitiänsä. Eeliksestä tuntuu ettei hänestä ole lohduttamaan tytärtään, sillä kaipaisi itsekin olkapään, jota vasten itkeä. Hän ei ollut ikinä voinut kuvitellakaan tällaista tilannetta. Aino on vielä niin pieni, mutta pitäisikö tälle yrittää kertoa jo kuolemasta..

Silti päiviin mahtuu paljon myös hienoja ja onnellisia hetkiä. Kun Aino oppii jotakin uutta, ei kumpikaan huomaa ikävöidä. Tyttö hymyilee mitä leveintä hymyään, eikä Eelis pysty kertomaan tytölle tämän äidin kuolemasta. Aino saisi kasvaa rauhassa, tuskin hän enää muutaman kuukauden päästä osaisi kaivata äitiänsä. Pienen lapsen muisti on niin lyhyt, Eelis vakuuttelee itselleen.

Päivittäin mitä kummallisimmatkin asiat saavat kuitenkin Leahin nousemaan Eeliksen mieleen. Hänestä tuntuu, että koko koti huutaa Leahia. Leah sisusti asunnon, asui siellä, asunto oli niin täynnä rakkautta.

Eelis ei voi sille mitään, mutta välillä hänen on itkettävä. Usein itku tulee vasta Ainon mentyä nukkumaan, mutta joskus se yllättää liian voimakkaana. Eräänä iltana Aino on olohuoneessa leikkimässä, kun Eelis polttaa iltapalan pohjaan. Hänellä muistuu siitä mieleen Leahin ensimmäiset yritykset kokata perheelle. Kyyneleet kastelevat Eeliksen posket. Samalla olohuoneesta kuuluu itkua. Eeliksen on pyyhittävä kyyneleensä ja ryhdistyttävä, jotta voisi lohduttaa tytärtään.

"Äitiii!", Aino parkuu. Eelis yrittää nostaa tytärtään syliinsä, mutta tämä vain rimpuilee vastaan.
"Mene pois!" Aino rääkyy. Eelistä alkaa turhaannuttaa, kun ei pysty lohduttamaan tyttöä. Hän kuitenkin antaa tytölle tilaa tulla tämän luokse.

Kesken episodin Eelis tekee päätöksensä, hän ei enää kestä tätä asuntoa. Leahin isä oli jo aiemmin tarjonnut apua uuden asunnon hankintaan, mikäli vanha kävisi liian tukalaksi. Eelis oli kieltäytynyt avusta, mutta ymmärtää sen olevan nyt ainut vaihtoehto. Niimpä hän näppäilee puhelimeensa Hakun numeron ja antaa soida.

Nöyränä hän kyselee, onko tarjous asunnosta vielä voimassa. Haku kuulostaa piristyvän puhelimen toisessa päässä ja kertoo asunnosta, jonka hän oli ostanut hiljattain. Haku oli aavistanut Eeliksen vielä tulevan toisiin ajatuksiin ja kaipaavan uutta asuntoa.
- Siinä olisi oma huone Ainollekin, ei tarvitsisi kohta taas muuttaa, Haku kertoo.

- Se kuulostaa ihan unelmalta. Me ollaan Ainon kanssa niin kiitollisia, Eelis huokaa.
- Se olkoon Ainolle se talo, maksatte vain sähköstä ja vedestä, Haku lupaa.
Helpotuksen kyyneleet valuvat pitkin Eeliksen poskia, kun hän sulkee puhelun. Samalla olohuoneesta kuuluu jo "isän" huutamista, joten Eelis menee lohduttamaan Ainoa.

Seuraavat viikot ennen muuttoa kuluvat samaa rataa. Aamut ja päivät sujuvat kohtalaisesti, mutta illalla on kaikista vaikeinta. Aino ei myöskään nuku enää kokonaisia öitä vaan heräilee tasaisin väliajoin kaipaamaan isäänsä. Aluksi hän huusi yöllä myös äitiä, mutta muutamana yönä hän on jo huutanut pelkästään isää. Vihdoin koittaa kuitenkin odotettu muuttopäivä.

"Tulepas murunen, lähdetään uuteen kotiin", Eelis suputtaa Ainolle nostaessaan tämän syliinsä. Aino näyttää hämmentyneeltä, mutta ei onneksi väitä vastaan.

Eeliksestä muuttaminen on kaikessa ihanuudessaan myös haikeaa. Hän todella jättäisi taaksensa heidän ensimmäisen yhteisen kotinsa. Uusi asunto ei olisi enää Leahin koti, se olisi vain Ainon ja Eeliksen koti.

Haikein mielin Eelis astuu Ainon kanssa taksiin ja ilmoittaa kuljettajalle uuden osoitteen. Tyttö nukahtaa matkalla Eeliksen syliin, vaikka matka ei kovin pitkä olekaan. Ulkona pyryttää rankasti lunta.

Lopulta he pääsevät perille. Taksikuski kasaa Ainon rattaat, jotta tyttö voi jatkaa uniaan niissä. Eelis henkäisee ihastuksesta nähdessään heidän uuden asuntonsa. Tom ja Jens ovat auttaneet asunnon sisustamisessa, sillä Eeliksen kaikki aika on mennyt töissä tai Ainon kanssa.

ETUPIHA

ETEINEN

TYÖPISTE

KEITTIÖ

KÄYTÄVÄ/OLOHUONE

OLOHUONE

AINON HUONE

EELIKSEN HUONE

KYLPYHUONE

POHJAPIIRROS

~
Tavoitteena oli tehdä mahdollisimman kompakti koti, mutta ei liian ahdasta (koska kuvaaminen ahtaassa on painajaista). Tykkään itse talosta tosi paljon! Mitä te pidätte?

26. Nyt myrskyää

/Osa on kirjoitettu Leahin näkökulmasta/

"Lupaukset lääkäristä, paremmasta, tulevasta. Totuus kuukausien jonoista. Vakuuttelin jaksavani odottaa. Enää muutama viikko, enää muutama kuukausi. Mutta en jaksanut odottaa. En muista milloin lakkasin syömästä, minä kai vain unohdin sen. Luinen vartalo, nukkaa, koko ajan kylmä. Sumua, kyyneliä, tunnottomuutta. Ja vakuutteluita puhelimeen, kyllä minä jaksan."

"Sitten kohtasin sen. Kylmä kivinen lattia. Mustaa kaikkialla. Jostakin kuulin kolahduksen, Eeliksen. Puhelin piippasi muutaman kerran, jonka jälkeen Eeliksen ääni tärisi. Ainon itkua. Sitten en muista mitään."

"Ihmisen täytyy lähes kuihtua, jotta se saa apua. Siltä se tuntui. Aluksi vain nukuin, nukuin monta päivää. Tuijotin ikkunasta, etsin kahta samanlaista lumihiutaletta. Kuuntelin lääkäreitä, mutta yksikään ei sanonut oikeita sanoja. Yksikään ei tiennyt, millainen myrsky kävi sisälläni."

"Psykologin huone oli pieni. Sohva liian pehmeä. Halusin apua, mutta myrsky puhalsi liian kovaa. En saanut ääntäni kuuluville. Huusin, kiljuin. Sisälläni salamoi."

"Mies puhui, en muista nimeä. Ristin jalkani ja yritin kuunnella. Näin vain liian suuret silmälasit. Liian paljon tietoa. Joka ei silti yltänyt luokseni. Ei lannuttanut myrskyäni."

"Istuin pehmeällä sohvalla usein. Kuuntelin jumalaisen kaunista ääntä. Välillä olin hiljaa, välillä sanoin jotakin. Mutta ne sanat eivät tulleet minusta, ne tulivat jostakin paljon suuremmasta. Jostakin, jota en kyennyt hallita. Ne vakuuttelivat kaiken olevan hyvin, vaikka minä kamppailin. Minä huusin, kuristin. Seisoin litimärkänä kaatosateessa. Luulin sitä sateeksi, mutta ehkä olinkin märkä kyynelistäni."

"Ja silloin, silloin minä itkin. Näytin miehelle myrskyäni. Hän ei keskeyttänyt, ei estänyt pilviä repeämästä. Hän kuunteli, katsoi, odotti. Ja minä itkin. Tiesin kaiken olevan pian ohi. Joten minä itkin."

"Kun sinä myrskyisenä iltana suljin silmäni, en avannutkaan niitä enää. Olin tiennyt oikein. Myrsky oli riepotellut minua liian kauan. Oli aikani päästä eroon, levätä. Minä niin ikävöin kahta, miestä ja lasta. Mutta minä tiedän, että kestin myrskyn heidän puolestaan. Heidän ei tarvitse katsoa myrskyä silmästä silmään, sillä minä tein sen jo."

"Eelis sai puhelun, niin kamalan puhelun. Sitä oli odotettu, sitä oli pelätty. Mutta sen oli tiedetty tulevan. Ja sillon murtuivat myös tuon miehen padot. Hän itki."

"Ja niin vuolaasti itkikin. Lapsi ei kuullut, lapsi oli päiväkodissa. Mutta mies, hän oli kotona. Ja hän itki. Sydän revittynä paloiksi. Tuskaa, jolle edes myrskyni ei pärjännyt. Se oli jotain vielä suurempaa."

"Ja silloin hän huusi. Tuo mies huusi. Sillä hetkellä hän päätti selviytyä, ja hän myös selviytyy. Lapsi, lapsen on selviydyttävä. Surua, vihaa, epätietoisuutta. Sitä kaikki oli tuolla hetkellä."

"Mutta vaihtoehtoja oli vain yksi. Mies taisteli, hänellä oli taistelijasielu. Hän pyyhki kyyneleensä ja tiesi minulla olevan kaikki nyt hyvin. Minä en enää kärsinyt, joten miksi hänenkään täytyisi. Hänen oli katsottava nyt eteenpäin. Ja niin hän teki. Sillä hetkellä minä tiesin, että olen vapaa tästä maailmasta."


~
Normaalityylistä täysin poikkeava osa. Mä mietin pitkään, uskallanko toteuttaa tän juonenkäänteen. Mutta kertokaa toki mietteitä osasta, ne olisi iso apu jatkoa ajatellen!

25. Raskas totuus

Juuri, kun Leah on alkanut tottua uuteen arkeensa ja saanut luotua päivärytmiä, on Eelis alkanut viipyä töissä myöhempään. Välillä Leah jaksaa odottaa miestään ja hoitaa Ainon iltatoimet yksin, mutta toisinaan häntä väsyttää, kun Eelis viipyy todella myöhään. Tänään on taas ilta, jolloin Eelistä ei näy missään ja Leahia suututtaa. Niinpä hän soittaa Eelikselle, joka lupaa lähteä töistä pian.

"Isillä menee tänään vähän myöhään, mutta kyllähän me tytöt pärjätään. Vai mitä?" Leah mutisee Ainolle pirteänä, vaikka todella häntä suututtaakin.

"Nyt kukaan ei pelasta sua kutitusmonsterilta!" Leah nauraa ja kutittaa tytärtään. Aino kiemurtelee ja kikattaa hurjasti.

"Nyt on kulta kuitenkin aika mennä nukkumaan", Leah kuiskaa Ainolle. Häntäkin väsyttää jo.
"Ei", Aino vastaa tiukasti. Vastaväitteistä huolimatta Leah kantaa tytön yläkertaan iltatoimille.

Kylpemisestä ei sentään tarvitse tapella, sillä se on Ainon suosikkihetkiä koko päivän aikana. Tyttö voisi pulikoida vedessä vaikka miten pitkään. Yleensä kiukku tuleekin juuri sillä hetkellä, kun ammeesta pitäisi nousta ja pukea yöpuku päälle.

Kesken kylvyn Leahin puhelin kuitenkin soi. Aluksi Leah päättää olla vastaamatta, mutta muuttaa mielensä huomatessaan soittajan olevan Eelis.
- Mulla kestää vielä töissä, suukota Ainoa mun puolesta. Eelis ilmoittaa.

- Et ole tosissasi! Sun piti lähteä ajat sitten kotiin! Leah hermostuu.
- Joo joo mä lähden ihan just, mutta tää venyi nyt vähän. Mä oon pahoillani.

-  Just. Meillä on iltajutut kesken. Koita raahautua kotiin ennen kun mäkin nukun, Leah tiuskaisee ja sulkee puhelimen. Että Eeliksellä on pokkaa!

Leah pukee Ainolle pyjaman ja laskee tämän omaan sänkyynsä.
"Isi", Aino sanoo ja katsoo Leahia suurilla silmillään.
"Näet isin aamulla, isin työpäivä venyi pitkäksi", Leah selittää ja tuntee oman turhautuneisuutensa vain kasvavan. Lapsikin kaipaa isäänsä.

"Hyvää yötä kulta, kauniita unia", Leah hymähtää ja suukottaa tytärtään otsalle.
"Yö", Aino toistaa ja painaa päänsä tyynyyn.

Ei kestä kuitenkaan kauankaan, kuin makuuhuoneesta kuuluu lohdutonta itkua. Aluksi Leah odottaa itkun lakkaavan, mutta lopulta hän ei voi mitään ja heltyy katsomaan tytärtään.
"Äiti. Isi", Aino sopertaa sängystään ja ojentaa käsiään Leahia kohti.

"Kaikki on hyvin. Äiti ja isikin tulee kohta nukkumaan", Leah lupaa ja suukottaa Ainoa uudelleen.
"Yö", Aino huokaa ja painaa taas päänsä tyynyyn ja puristaa tiukasti lammasta kainalossaan.

Hetken makuuhuoneesta kuuluu kitinää, mutta tällä kertaa se loppuu pian ja Aino vaipuu uneen.

Myös Eelis saapuu vihdoin kotiin. Hän istuu olohuoneessa istuvan Leahin viereen sohvalle ja sammuttaa television.
"Mä oon pahoillani", Eelis huokaa.
"Pyydä Ainoltakin anteeksi. Se kaipaa sua. Varsinkin ennen nukahtamista", Leah toteaa.

"Mä tiedän. Ei tää ole helppoa kenellekään. Mutta mun on vaan nyt paiskittava töitä, että saadaan rahaa. Se projekti on pakko saada valmiiksi ajoissa tai en saa rahaa siitä", Eelis selittää.
"Eikö ne muut voi tehdä pidempää päivää? Miksi just sä, sulla on pieni lapsi?" Leah kysyy.
"Me tehdään kaikki. Mä teen varmaan meistä lyhintä. Mutta tää on väliaikaista. Kun tää projekti on ohi, otan vaikka vähän lomaa ja tehdään jotain kivaa koko perhe", Eelis lupaa.

Parilla on myös paljon muita yhteisiä asioita ratkaistavana. Kuten pitäisikö Aino laittaa päiväkotiin muutaman kuukauden kuluttua, jotta Leah voisi opiskella ammattiin lukion jälkeen Leahia hirvittää päiväkoti, sillä hän ei ole itse ollut koskaan päiväkodissa. Eelis kuitenkin vakuuttelee, että Aino pärjäisi päiväkodissa hyvin.

"Tule tänne", Eelis huokaa ja kaappaa Leahin syliinsä. Heidän yhteinen aikansa on ollut aivan kortilla. Eelis suukottaa hellästi Leahin niskaa. Ja juuri silloin kuuluu parahdus makuuhuoneesta.
"Se on kyllä sun vuoro", Leah murahtaa turhautuneena ja nousee Eeliksen sylistä.

Aino istuu sängyssään silmät suurina, eikä näytä lainkaan väsyneeltä. Hän nukkuu yönsä usein hyvin katkonaisesti, joka väsyttää Leahia ja Eelistä suunnattomasti.

"Kulta kaikki hyvin. Käyhän nukkumaan", Eelis rauhoittelee tyttöä ja yrittää saada tämän takaisin makuulle.

Aino on kuitenkin toista mieltä ja ojentelee käsiään vaativasti. Leahia turhauttaa koko tilanne. Juurihan tyttö vasta nukahti ja on taas vaatimassa aikaa. Hänen ja Eeliksen yhteistä harvinaista aikaa!

"Nyt nukutaan murunen. Äiti ja isikin on tosi väsyneitä. Eihän me jakseta aamulla leikkiä, jos me nyt kukutaan", Eelis supattaa.
"Uni. Ei", Aino sanoo tomerana.

Siitä huolimatta Eelis laskee Ainon sänkyynsä. Tyttö ei kuitenkaan suostu laskemaan päätä tyynyyn vaan alkaa jälleen kitisemään ja potkimaan.

"Isiii", Aino valittaa.
"Kauniita unia", Eelis kuiskaa ja suukottaa Ainon otsaa. Tämän jälkeen Eelis poistuu makuuhuoneesta tekemään itselleen iltapalaa, kun Leah jää portaikkoon kuuntelemaan Ainon itkua. Lähes puoli tuntia Aino itkee tauotta, kunnes lopulta nukahtaa kesken kiukkunsa. Kuten useina öinä.

*PUOLEN VUODEN KULUTTUA*

Kaikista ponnisteluistaan huolimatta, Ainon vauvavuosi on ollut Leahille todella rankka. Hänen oli jättäydyttävä koulusta, sillä jaksaminen alkoi olla jo lopussa. Janet on yrittänyt saada Leahia lääkärin puheille, sillä epäilee tyttärensä kärsivän masennuksesta, mutta Leah ei moiseen suostu. Monena iltapäivänä Eeliksen saapuessa töistä, Leah kapsahtaa tämän kaulaan itkien lohduttomasti. Eelis tuntee olonsa voimattomaksi, kun ei osaa auttaa tyttöystäväänsä kuin halaamalla tiukasti niin kauan, että tyttö rauhoittuu.

Eelis käytännössä pitää huolen Ainosta aina ollessaan kotona. Leah vetäytyy omaan kuoreensa eikä saa enää autettua. Vaikka toisinaan Eelistä harmittaakin vastata ystäviensä illanviettokutsuihin kieltävästi, hän tietää sen olevan ainut mahdollisuus.

Aino on alkanut osoittaa kiinnostusta kävelemiselle. Monet illat hän viettääkin harjoitellessaan kävelyä yhdessä isänsä kanssa. Leah keskittyy tuolloinkin joko tietokoneeseen tai nukkumiseen.

Aino on jo taitava askeleissaan, mutta ei vielä luota niihin. Tyttö kävelee hyvin lyhyitä matkoja - kunhan Eelis on vastassa valmiina koppaamaan kiinni. Harjoittelu on kuitenkin hauskaa ja Ainon kikatus kuuluu välillä varmasti naapuriin saakka.

"Lähdetäänkö yhdessä puistoon, siellä olisi halloween-juhlat?" Eelis ehdottaa eräänä sunnuntaina, jolloin hänellä on vapaapäivä. Aino kikattaa hyväksyvästi, mutta Leah ei meinaa innostua.
"Mentäisiin nyt, kerrankin koko perhe", Eelis yrittää.
"Mmmh, no mennään sitten", Leah myöntyy.

Eikä Leahkaan voi olla hymyilemättä, kun katsoo miestään ja tytärtään naureskelemassa taksitolpalla. Mitä ihmettä hän tekisikään ilman tuota miestä? Ei ainakaan seisoisi tässä.

Perhe istahtaa nurmikentälle, jossa Aino voi rauhassa kontanta ympäriinsä.
"Tää ei voi oikeasti jatkua enää näin", Eelis huokaa lopulta pitkän hiljaisuuden jälkeen.
"Mmh", Leah vain hymähtää.

"Aino kärsii tästä jossain vaiheessa väkisin. Enkä mä anna niin tapahtua", Eelis toteaa ja katsoo nurmella leikkivää tytärtään haikeasti.
"Mä tiedän, mutta ei tää ole helppoa mullekaan", Leah puolustautuu.

"Mutta mä voin käydä siellä lääkärillä", Leah lupaa lopulta. Sisimmässään hän tietää voivansa niin huonosti, ettei siitä enää kykenisi nousemaan omin voimin. Ja katsoessan siinä tytärtään, hän tietää sen olevan välttämätöntä.
"Mä käyn vessassa, katso sä hetki Ainon perään", Eelis pyytää. Leah nyökkää pienesti.

"Kyllä meistä tulee taas kavereita, vai mitä?" Leah kuiskaa Ainolle.
"Äiti", aino kihertää.

Palatessaan vessasta, Eelis näkee jotakin, mitä ei ole nähnyt moneen kuukauteen; Leahin syleilemässä Ainoa. Pieni kyynel kostuttaa hänen silmänsä tuosta näystä. Ehkä asiat todella voisivat vielä parantua.

"Mä soitan sille lääkärille heti huomenna", Leah huokaa Eeliksen palattua. Ja hän hymyilee pitkästä aikaa niin leveästi ja todella tarkoittaen sitä.

Leah ojentaa Ainon Eelikselle; "lähdetään kotiin". Eelis myöntyy ja nostaa Ainon korkealle ilmaan. Tyttö kikattaa kikattamistaan. Ja Eelis on varma, että naurussa on jotakin tavallistakin iloisempaa.

Ulkona on tullut jo niin viileää, että kotimatkan ajaksi Eelis pukee Leahille fleecehaalarin sekä kengät. Tyttö on pitkästä päivästä niin väsynyt, että nukahtaa kesken kotimatkan rattaisiin. Ja nukkuu ensimmäisen kokonaisen yönsä ikinä.

~
Miten käy Leahin? Kääntyykö perheen onni?