26. Nyt myrskyää

/Osa on kirjoitettu Leahin näkökulmasta/

"Lupaukset lääkäristä, paremmasta, tulevasta. Totuus kuukausien jonoista. Vakuuttelin jaksavani odottaa. Enää muutama viikko, enää muutama kuukausi. Mutta en jaksanut odottaa. En muista milloin lakkasin syömästä, minä kai vain unohdin sen. Luinen vartalo, nukkaa, koko ajan kylmä. Sumua, kyyneliä, tunnottomuutta. Ja vakuutteluita puhelimeen, kyllä minä jaksan."

"Sitten kohtasin sen. Kylmä kivinen lattia. Mustaa kaikkialla. Jostakin kuulin kolahduksen, Eeliksen. Puhelin piippasi muutaman kerran, jonka jälkeen Eeliksen ääni tärisi. Ainon itkua. Sitten en muista mitään."

"Ihmisen täytyy lähes kuihtua, jotta se saa apua. Siltä se tuntui. Aluksi vain nukuin, nukuin monta päivää. Tuijotin ikkunasta, etsin kahta samanlaista lumihiutaletta. Kuuntelin lääkäreitä, mutta yksikään ei sanonut oikeita sanoja. Yksikään ei tiennyt, millainen myrsky kävi sisälläni."

"Psykologin huone oli pieni. Sohva liian pehmeä. Halusin apua, mutta myrsky puhalsi liian kovaa. En saanut ääntäni kuuluville. Huusin, kiljuin. Sisälläni salamoi."

"Mies puhui, en muista nimeä. Ristin jalkani ja yritin kuunnella. Näin vain liian suuret silmälasit. Liian paljon tietoa. Joka ei silti yltänyt luokseni. Ei lannuttanut myrskyäni."

"Istuin pehmeällä sohvalla usein. Kuuntelin jumalaisen kaunista ääntä. Välillä olin hiljaa, välillä sanoin jotakin. Mutta ne sanat eivät tulleet minusta, ne tulivat jostakin paljon suuremmasta. Jostakin, jota en kyennyt hallita. Ne vakuuttelivat kaiken olevan hyvin, vaikka minä kamppailin. Minä huusin, kuristin. Seisoin litimärkänä kaatosateessa. Luulin sitä sateeksi, mutta ehkä olinkin märkä kyynelistäni."

"Ja silloin, silloin minä itkin. Näytin miehelle myrskyäni. Hän ei keskeyttänyt, ei estänyt pilviä repeämästä. Hän kuunteli, katsoi, odotti. Ja minä itkin. Tiesin kaiken olevan pian ohi. Joten minä itkin."

"Kun sinä myrskyisenä iltana suljin silmäni, en avannutkaan niitä enää. Olin tiennyt oikein. Myrsky oli riepotellut minua liian kauan. Oli aikani päästä eroon, levätä. Minä niin ikävöin kahta, miestä ja lasta. Mutta minä tiedän, että kestin myrskyn heidän puolestaan. Heidän ei tarvitse katsoa myrskyä silmästä silmään, sillä minä tein sen jo."

"Eelis sai puhelun, niin kamalan puhelun. Sitä oli odotettu, sitä oli pelätty. Mutta sen oli tiedetty tulevan. Ja sillon murtuivat myös tuon miehen padot. Hän itki."

"Ja niin vuolaasti itkikin. Lapsi ei kuullut, lapsi oli päiväkodissa. Mutta mies, hän oli kotona. Ja hän itki. Sydän revittynä paloiksi. Tuskaa, jolle edes myrskyni ei pärjännyt. Se oli jotain vielä suurempaa."

"Ja silloin hän huusi. Tuo mies huusi. Sillä hetkellä hän päätti selviytyä, ja hän myös selviytyy. Lapsi, lapsen on selviydyttävä. Surua, vihaa, epätietoisuutta. Sitä kaikki oli tuolla hetkellä."

"Mutta vaihtoehtoja oli vain yksi. Mies taisteli, hänellä oli taistelijasielu. Hän pyyhki kyyneleensä ja tiesi minulla olevan kaikki nyt hyvin. Minä en enää kärsinyt, joten miksi hänenkään täytyisi. Hänen oli katsottava nyt eteenpäin. Ja niin hän teki. Sillä hetkellä minä tiesin, että olen vapaa tästä maailmasta."


~
Normaalityylistä täysin poikkeava osa. Mä mietin pitkään, uskallanko toteuttaa tän juonenkäänteen. Mutta kertokaa toki mietteitä osasta, ne olisi iso apu jatkoa ajatellen!