lauantai 31. elokuuta 2013

16. Kaasua ja kukkasia


Poikkeuksellisesti Tom saa aamulla Hakulta kyydin koululle, sillä tämä on matkalla galleriaan toimittamaan muutamaa teosta näyttelyä varten. Kyseessä on ensimmäinen Hakun oma näyttely. Haku kertoo näyttelystä innoissaan, mutta Tom ei osaa keskittyä isänsä kuuntelemiseen. Häntä jännittää, mitä Jens mahtaa sanoa uudesta hiustyylistä - tai vaatteista. Entä, jos Jens ei tykkääkään?


Jännityksestä kankeana hän astuu ovista sisälle. Luokassa on hiljaista, kun hän saapuu hieman viimetipassa. Muutamat tytöt supisevat jotakin, mutta Tom jatkaa matkaansa omalle paikalleen luokan perälle. Jens ei ole vielä tullut.


Eikä Jensiä näy koko päivänä. Tomia alkaa jo harmittaa, yleensä Jens on ilmoittanut poissaoloistaan hänelle. Edes iltapäivän retkelle poika ei viitsi saapua ja Tominon istuttava opettajan vieressä.


Koulusta päästyään Tom päättää ottaa vihdoin äitinsä kanssa puheeksi autokoulun. Hän on haaveillut siitä jo kauan ja pian on hänen syntymäpäivänsä.
"Äiti. Mä haluaisin aloittaa autokoulun", Tom aloittaa.
"Sehän on kallista", Janet huokaa.


"Mutta sitten teidän ei tarvitsisi kuskata mua joka paikkaan", Tom yrittää.
"Eihän me kuskata nytkään, kun sä kävelet ja kuljet julkisilla", Janet naurahtaa.
"Äiti hei, kaikki muutkin saa ajokortin synttärilahjaksi", Tom harmistuu.


"Ja se tulee halvemmaksi, jos toinen teistä opettaa mua ajamaan. Mä lupaan olla tarkkaavainen ja hyvä oppilas", Tom yrittää vielä.


"No olkoon menneeksi. Sen piti olla kyllä yllätys, mutta olit saamassa autoa synttärilahjaksi. Sillä me voidaan harjoitella ajamaan, mä opetan", Janet paljastaa.
"Voidaanko aloittaa nyt heti?" Tom riemastuu.
"Kengät jalkaan vaan niin mennään".


He hakevat uuden valkoisen auton naapurin pihasta, jonne Janet oli saanut luvan auton parkkeerata ennen kuin Tom sai tietää autosta. Tom istuu jännittyneenä ratissa, kun he käyvät ensin läpi autoa ja harjoittelevat parkkipaikalla ihan alkeita.


Tom on nopea oppimaan ja pian hän saakin ajaa jo liikenteessä. Onhan hän aluksi hyvin varovainen kuski, mutta ei pahin liikenteen tukos. Seuraavat iltapäivät Tom kuluttaakin ahkerasti auton ratissa aivan innoissaan.


Vihdoin perjantaina hän malttaa jättää ajamisen ja päättää soittaa Jensille. Jens on ollut koko viikon sairaana kotona, mutta tänään hän oli viettänyt vain kuumeetonta lepopäivää. Tom päättää yrittää, suostuisiko Jens lähtemään ulos.


"Moi Jens. Mikä vointi?" Tom aloittaa.
"Ihan okei. Oikeastaan aika normaali, vähän väsyttää", Jens vastaa. Hän kuulostaa juuri heränneeltä.


"Ajattelin, että lähtisitkö mun knssa ulos tänään, ihan kohta?" Tom ehdottaa.
"Onks ne treffit?" Jens kysyy.
"Jos sä tahdot niin", Tom lupaa.


"Voishan ne ollakin", Jens hymähtää salaperäisesti.
"Hienoa! Nähdään puistossa tunnin päästä?"
"Sovittu!" Jens riemastuu ja sulkee puhelun.


Tunnin päästä Tom suuntaa puistoon. Saapuessaan hän näkee Jensin odottamassa suihkulähteen luona ja häntä alkaa jälleen jännittää. Nyt Jens näkisi hänen uuden tyylinsä.
"Vau, eihän sua ole tunnistaa", Jens hämmentyy nähdessään Tomin.
"Kyllästyin siihen vanhaan nukkavieruun ulkonäkööni.." Tom sopertaa.
"Toi on kuule tosi makee toi sun tukkas", Jens kehuu.


"Ootko oikeesti tota mieltä?"
"Oon oon! Ja noi vaatteetkin sopii sulle hyvin nyt kun oot laihtunutkin niin paljon", Jens vakuuttelee. Tom on salaa hyvin onnellinen kehuista.


"No en kyllä enää ikinä palaa siihen vanhaan", Tom lupaa.
"Ei siinä vanhassakaan mitään vikaa ollut", Jens naurahtaa.


Äkkiä yllättäen Tom kaappaa Jensin tiukkaan halaukseen ja tuikkaa suukon tämän huulille - keskellä puistoa, kaikkien nähden. Jens ei ole osannut odottaa mitään tuollaista.


"M-mitä? Kaikkihan näkee", Jens sopertaa Tomin päästäessä irti.
"Entäs sitten?" Tom huokaa.
"Etkö sä halunnut pitää tän salaisuutena? Ethän sä ole tullut kaapista?" Jens yrittää.
"Oon mun vanhemmille ja se riittää. Muut ajatelkoon mitä vaan", Tom hymähtää.


Jens hymyilee leveästi ja kaappaa vuorostaan Tomin syleilyynsä ja suukottaa tätä. Hän on onnellinen, kun salailu on vihdoin ohi. Mutta onko Tom valmis muuhun kuin julkiseen suukotteluun? Jens ei haluaisi olla mikään kokeilu ja apu tulla kaapista ulos.


"Ainiin. Oli mulla sulle nämäkin!" Tom naurahtaa ja ojentaa Jensille kukkakimppua. Hän ei kyllä oikeastaan tiedä, kuuluuko poikien antaa kukkia toisilleen, mutta hänestä se tuntui hyvältä ajatukselta.
"Voi kiitos, ne on ihanat!" Jens riemastuu.


"Ah,ne tuoksuvat ihanilta", Jens huokaa. Tomia naurattaa.


"Mulla alkaa olla nälkä. Mennäänkö hampparille?" Jens ehdottaa.
"No mennään vaan. Mä otan kyllä salaatin", Tom lupautuu ja Jensiä naurattaa. Tom on niin erilainen ruokailuidensa kanssa kuin aluksi.


Kello alkaa olla paljon, kun pojat ovat vihdoin syöneet ja malttaneet nousta pöydästä.
"Kiitos, mulla on ollut ihana ilta", Jens huokaa halatessaan Tomia ravintolan pihalla.
"Niin mullakin", Tom hymähtää.


"Tota.. Mun on pitänyt kertoa sulle yksi juttu", Tom aloittaa. Samalla alkaa tihuttaa vettä. Jensiä pelottaa, mitä Tom aikoo nyt kertoa. Kiva ilta, mutta tämä oli tässä?


"Hei ei tää ole mitään kamalaa, kai", Tom yrittää lohduttaa huolestuneen näköistä Jensiä. Hän tarttuu tätä kädestä, jolloin Jens puristaa kättä lujasti.


"Eikö tää meidän säätäminen voisi jo loppua?" Tom vihdoin saa sanottua.
"Että kavereita vaan, niinkö?" Jens parahtaa.
"No ei! Mitä jos me.. Mitä jos me seurusteltaisi? Ja ihan julkisesti", Tom ehdottaa.


Jensin huolestuneisuus on äkkiä poissa ja kasvoille kohoaa hymy. Hän painaa huulensa vasten Tomin huulia.


"Tuo taisi olla myöntävä vastaus?" Tom naurahtaa. Jens nyökkää onnellisena.


Tom kumartuu lähemmäs Jensin korvaa ja kuiskaa tälle jotakin, jota kukaan muu ei voi kuulla. Jensin huulille nousee virnistys.


"Hyvää yötä", Tom huokaisee ja suukottaa vielä kerran Jensiä.
"Hyvää yötä, kulta", Jens huokaa.


Tomin saapuessa kotiin, istuu Leah yksin pihakeinussa. Hän näyttää erittäin surulliselta.


"Onko jotain sattunut? Näytät surulliselta", Tom kysyy ja istahtaa toiseen keinuun.
"Ei, mulla on kaikki hyvin", Leah hymähtää. Hän vääntää kasvoilleen leveän hymyn ja ponkaisee vauhtia keinulleen.


"Ootko ihan varma?" Tom kysyy uudelleen.
"Joo joo, ei mulla mikään ole", Leah kikattaa. Tomista kikatuksessa on jotain väkinäistä, jotain vierasta.


"Tulisit edes sisälle, tänne vilustuu", Tom huokaisee. Leah ei kuitenkaan suostu. Tom huokaa syvään ja lähtee itse sisälle, koska ei halua sairastua. Kotiin tullessaan hän oli onnea täynnä, mutta Leah saa hänen ajatuksensa muualle. Nyt tarkemmin ajatellessaan, Tom ei muista milloin on nähnyt siskonsa viimeksi nauramassa tai hymyilemässä. Onko siskolla kaikki ihan hyvin?

tiistai 27. elokuuta 2013

15. Tyyliä vai ei?


Heti koulupäivän jälkeen Tom ottaa metron, jolla pääsee kuntosalille kätevästi. Jostain syystä häntä jännittää kovasti. Hänellä on sellainen olo, että kuntosali on täynnä vain toinen toistaan timmimmässä kunnossa olevia tyttöjä ja lihaksia pursuavia miehiä.


Kirjoitettuaan sopimukset ja saatuaan luvan ryhtyä treenaamaan vaikka heti, on Tomin soitettava Jensille. Hän riemuitsee jäsenyydestä ja kertoo samalla puhuneensa isänsä kanssa heistä. Tai oikeammin omasta suuntautumisestaan. Jens on iloinen Tomin puolesta ja onnittelee häntä.
"Millä salilla muuten olet", Jens kysyy.


"Tällä, joka on tässä ihan leffateatterin vieressä", Tom kertoo.
"No eikä! Mun äiti omistaa sen salin", Jens nauraa langan toisessa päässä. Tom ei ole uskoa korviaan ja innostuu. Ehkä hän voisi saada alennusta vielä joku päivä...


Tom ei vain aavistanut, että Jensin äiti olisi aivan vieressä. Hän ei näytä lainkaan Jensiltä. Nainen on panostanut ulkonäköönsä kovasti ja hänestä näkee heti, että rahaa löytyy. Tom ei ole ennen tajunnut, kuinka rikkaita Jens perheineen todella onkaan.


"Moi! Mä olen Tom", Tom esittäytyy kohteliaasti.
"Reetta. Jos vaan menisit treenaamaan. Mulla on kiire", nainen tuhahtaa ja viittelöi työntekijäänsä seuraamaan häntä. Että osasi olla koppava nainen, Tom ajattelee.


Ensimmäisenä Tom päättää tutustua juoksumattoon. Aluksi se tuntuu omituiselta eikä Tom pääse sopivaan rytmiin maton kanssa, mutta pieni harjoittelu tekee tässäkin asiassa mestarin. Pian hän pinkoo jo hurjaa vauhtia matolla.


Hän päättää juosta koko treeniaikansa tänään. Ja aika suorastaan vilisee silmissä, kun Tom juoksee minkä jaksaa.


Tomin ollessa poissa kotoa, Haku lukee kirjaa, joka kertoo eri ihmisten kokemuksista homoseksuaalisuudestaan tai lapsensa suuntautumisesta. Haku hyväksyy asian täysin, mutta haluaa oppia asiasta lisää, jotta osaa käyttäytyä oikein. Häntä jännittää myös seuraava kerta, jolloin Jens olisi heillä kylässä.


Leah ei jaksa ottaa stressiä veljestään. Hän ei oikeastaan edes yllättynyt koko uutisesta. Leah keskittyy vain tanssimiseen sekä perheen kalojen hoitamiseen.


Tomin ahkera treenaaminen alkaa kuitenkin tuottaa jo selvää tulosta. Kuntosalilla käymisen jälkeen paino on alkanut pudota vieläkin nopeammin ja Tom alkaa olla tyytyväinen vartaloonsa.


"Moi, sori että oon myöhässä", Tom huikkaa eräänä iltana tullessaan salilta myöhään - taas kerran.


"Tää on jo käsittämätöntä, että teet näin!" Haku parahtaa kiukkuisena.
"No anteeks, en ma kattonut kelloa, kun oli hyvä treeni kesken.." Tom sopertaa.
"En mä ostanut sulle sitä korttia sitä varten, että meet ja tuut miten sattuu".


"Nyt meet heti tekemään läksyt ja jos tällainen tulee tavaksi niin takavarikoin koko kortin", Haku julistaa.
Tom ei väitä edes vastaan, sillä tietää isänsä olevan oikeassa.


Läksyt vain tuntuvat niin kovin ikäviltä. Tom tietää, ettei aio lukion jälkeen hakea yliopistoon vaan suuntaisi ammattikouluun tai suoraan töihin, joten läksyjen pänttääminen tuntuu kaiken lisäksi turhalta.


Leah kuuntelee tylsistyneenä veljensä valitusta läksyistä. Hänestä Tom on typerä. Leah haaveilee yliopistosta ja lääkärin urasta. Koulussa Leah on aktiivinen ja hän onkin luokkansa parhaimpia oppilaita.


Toisinaan Leah leikittelee ajatuksella, josko hänestä tulisikin eläinlääkäri. Hän on useita kertoja yrittänyt pyytää vanhemmiltaan hevosta - tai edes ratsastustunteja, mutta saanut aina jyrkästi kieltävän vastauksen. Niinpä hänen on tyydyttävä hoitamaan kultakaloja.


Uusi vartalo on saanut Tomin haaveilemaan myös pienestä muodonmuutoksesta. Niinpä hän käy äitinsä suosimalla parturi-kampaajalla leikkauttamassa itselleen aivan uuden hiustyylin. Tomilla on ollut aina puolipitkät hiukset, pojalle oikeastaan aika pitkät hiukset, joten uusi lyhyt tyyli tuntuu Tomista aluksi todella omituiselta. Mutta samalla hyvältä.


Uuden hiustyylin kaveriksi Tom päättää valita seuraavana kouluaamuna aivan uudet vaatteet. Hän sai kummitädiltään Ashleylta lahjakortin vaatekauppaan onnitteluna elämäntapamuutoksen onnistumisesta.


Uudet vaatteet saavat Tomin tuntemaan itsensä itsevarmaksi. Mutta tykkäisiköhän Jens?


Juuri päästettyään Jensin jälleen ajatuksiinsa, saa Tom tekstiviestin. Ja keneltäpä  muultakaan kuin juuri Jensiltä! Iloinen hymy hiipii pojan kasvoille tämän avatessa tekstiviestiä.


Jens kysyy Tomin suunnitelmista iltapäivälle. Eipä taida Jens aavistaa, mitä Tom on suunnitellut...