maanantai 9. kesäkuuta 2014

39. Yllätyksiä tulvillaan


Fridan valvottaessa koko perhettä öisin huudollaan, onnistuu Senia pärjäämään koulussa yllättävänkin hyvin. Usein koulupäivän jälkeen hän nukkuukin pienet päiväunet, joiden jälkeen uppoutuu pitkäksi aikaa koulukirjojen maailmaan.


Läksyjen ja pänttäämisen jälkeen hänelle jää kuitenkin aikaa tehdä lasten juttuja. Leon on rakentanut Senialle ikioman nukkekodin, joka kuuluukin tytön suosikkileluihin.


Kaikkien suureksi hämmästykseksi Senialla riittää aikaa myös Fridalle. Pikkusisko on hänelle äärimmäisen rakas. Ainon ja Leonin paneutuessa arkiaskareihin, Senia viihdyttää siskoaan leikkimällä kukkuu -leikkiä.


"Kukkuu!" Senia huudahtaa varmaan jo ainakin kahdennenkymmenennen kerran.


Ja Frida nauraa onnessaan siskonsa hassuttelulle. Eikä tämä leikki tunnu vanhenevan koskaan, vaan saa Fridan aina yhtä hyvälle tuulelle.


"Sä olet kyllä mun suosikkisisko!", Senia nauraa ja kaappaa Fridan halaukseen. Frida pystyy jo seistä tuettuna ja halaamisestakin on tullut helpompaa.


Senian lähdettyä muihin puuhiin, viihtyy Frida hyvin myös soittimensa kanssa. Hän on erityisen kiinnostunut musiikista. Hän myös kuuntelee mielellään Ainon lauluja, ja unisatujen sijaan Fridalle usein lauletaankin unilauluja.


Kaiken mylläyksen keskellä jopa tarkkasilmäiseltä Senialta on jäänyt huomaamatta Ainon lisääntynyt huonovointisuus. Aino itse osasi jo hyvin tunnistaa tutut oireet, hän on raskaana. Nyt vain oireet tuntuvat aiempaa voimakkaammilta.


Eräänäkin kauniina iltana Aino ja Senia ovat takapihalla tekemässä yhdessä Senian läksyjä ja kertaamassa tulevaan matematiikan kokeeseen, kun aaltoileva huonovointisuus yllättää Ainon.
"Onko kaikki hyvin?" Senia huolestuu Ainon pidätellessä oksennusta.
"Kyllä tämä tästä", Aino vakuuttelee.


"No auta mua sitten tässä", Senia vaatii oitis. Ainon ei auta kuin niellä olonsa ja istahtaa auttamaan tomeraa tytärtään.
"Sun täytyy pistää tuo viitonen tuonne", Aino neuvoo.
"Äh, matikka on vaikeeta", Senia tuhahtaa ja kumittaa tehtävän jo kolmatta kertaa.


Ilta vierähtää nopeasti tehtäviä kerraten. Uupunut Senia lopulta nukahtaa nojaten äitinsä jalkaan.
"Minun iso tyttöni", Aino huokaa.


Seuraavat viikot Aino viettää tiiviisti kylpyhuoneessa. Eikä heille jää Leonin kanssa muuta vaihtoehtoa kuin kertoa uudesta raskaudesta myös Senialle. Senia ottaa uutisen kuitenkin tapansa mukaisesti rennosti ja iloisesti. Hän alkaa oitis suunnitella nimiä tulevalle sisarukselleen.


Kuukaudet vierähtävät nopeasti, kuten myös Ainon vatsa.


Eikä ainut tässä perheessä kasvava asia ole Ainon vatsa. Myös Senia ja Frida ovat kasvaneet hurjasti. Vaikkei tytöillä aivan sama syntymäpäivä olekaan, viettävät he yhdessä pienet juhlat ennen kuin Ainon synnytys koittaisi.


Senia on jo teini-iässä. Hänen isältään perimät piirteet alkavat todella näkyä aiempaa selvemmin, vaikka on hänessä hieman Ainoakin.


Myös Frida on perinyt paljon isältään. Ainoa ihan naurattaa, kuinka hänen molemmat tyttärensä voivatkin näyttää aivan omilta iseiltään eikä kumpikaan äidiltään.
"Sinun on parasta muistuttaa enemmän minuakin", Aino naurahtaa silitellessään vatsaansa.


Frida viihtyy hyvin kotona. Myös hän tulee hyvin toimeen Leonin kanssa. Leon vain on hyvä lasten kanssa ja onnistuukin pitämään hyvin sopua yllä tempperamenttisten tyttöjen keskellä.


Ainoa taas ei kiinnosta ollenkaan kotona nyhvöttäminen. Hän viettää suuren osan vapaa-ajastaan ja ajastaan koulussa parhaan ystävänsä, Jessican kanssa. Aiempi koulumenestys ei enää yksin kiinnosta, nyt Seniaa kiinnostaa ystävät, vaatteet, meikit ja no, pojat.


"Voitko kuvitella. Sitten se Iiro pyysi mua treffeille!" Senia kertoo Jessicalle naapuriluokan ujosta pojasta.


"Oikeesti? Vitsi mikä tollo!" Jessica nauraa.
"No en mä tiedä tollo, mutta eihän mua nyt Iiro kiinnosta", Senia naurahtaa.


Tytöillä ei oikeastaan ole ainuttakaan salaisuutta keskenään. He jakavat yhdessä kaiken. Erityisesti Senia on koulussa poikien suosiossa ja yhdessä he Jessican kanssa nauravat poikien yrityksille päästä treffeille Senian kanssa. Välillä huomio oikeastaan ahdistaa Seniaa, mutta hän ei halua näyttää sitä Jessicalle. Hän haluaa näyttää siltä, että nauttisi kaikesta saamastaan huomiosta.


"Mutta se ainut poika, josta mä olisin kiinnostunut, ei taida tykätä musta yhtään", Senia valittaa.
"Ai Joel?" Jessica varmistaa.
"No Joel, kuka muukaan. Mä yritin tänään kysyä tekisikö se mun kanssa sen kemian projektin, mutta kuulemma Joel tekee sen Aten kanssa", Senia jatkaa.


"Ehkei Joel vaan tajua, että sä oisit siitä kiinnostunut. Annat rukkaset kaikille", Jessica ehdottaa.
"No en Joelille", Senia muistuttaa.
"Sano se sille", Jessica vastaa.


"Mutta entä, jos Joel ei tahdokaan olla mun kanssa?" Senia hätääntyy.
"No sittenpä tiedät, miltä kaikista koulun pojista tuntuu, kun annat niille rukkaset", Jessica hymähtää. Hän on salaa hieman kateellinen Senian saamalle huomiolle ja harmistunut siitä, kuinka Senia huomion ottaa vastaan.
"Puolusteletko sä niitä? Oonko mä susta kauhea?" Senia tiuskaisee.


"En mä sitä tarkoittanut hei. Tarkotin vaan, että kannattaa sun yrittää eikä jäädä ruikuttamaan. Kyllä se Joel sulle lämpenee ja ellei niin murehditaan sitä sitten", Jessica paikkailee sanomisiaan.
"Oot oikeessa. Ehkä mä pistän Joelille viestin", Senia ehdottaa.


Nopeasti tytön sormet vilistelevät uuden kännykän näytöllä tämän kirjoittaessa viestiä Joelille.
"Mä ehdotin sille, jos nähtäisiin tänään", Senia kertoo lähetettyään viestin. Puhelin piippaa nopeasti.
"No, kerro mitä se vastas!" Jessica tivaa uteliaana.
"Se pyytää mua käymään niillä. Ei voi lähteä tänään enää mihinkään", Senia vstaa.
"Meetkö sä?" Jessica kysyy. Senia vastaa nyökkäämällä varovaisesti.
"No onnea matkaan sitten, kerro mulle heti illalla miten meni!" Jessica vaatii ja hyvästelee parhaan ystävänsä, joka lähtee kohti Joelin kotia.


"Oliko sulla jotain tärkeetä asiaa?" Joel kysyy Senian saavuttua vihdoin tämän luokse.
"Ei oikeastaan, mä vaan halusin viettää aikaa sun kanssa", Senia takeltelee. Miten tästä puhumisesta onkin tullut näin vaikeaa, hän pohtii.
"Ai", Joel vastaa lyhyesti. Senia alkaa panikoida, Joel ei tule yhtään vastaan.


"Sä oot kyllä puhelias!" Senia tuhahtaa, "jos suoraan saan sanoa niin oot niin vietävän söpö, että pakko mun on suhun tutustua. Tai ainakin mä haluaisin tutustua, vaikutat kiinnostavalta". Senia itsekin säikähtää suorapuheisuuttaan, mutta eipä hänellä näytä olevan paljon muutakaan mahdollisuutta.
"Ajatteletko sä oikeesti noin?" Joel hämmentyy ja pieni puna kohoaa tämän poskille.
"No eiku mä tässä muuten vaan seison sun olohuoneessa sanomassa sen", Senia nauraa.


Alun kankeuden ja ujostelun jälkeen juttu alkaa kuin alkaakin luistaa. Eikä aikaakaan, kun olohuoneessa raikuu iloinen nauru, kun Senia ja Joel kertovat toisilleen mitä hulvattomampia juttuja.


"Alkaa olla myöhä, lähden kotiin. Mutta ehkä sä voisit tulla meille joku ilta", Senia kuiskaa Joelin korvaan painautuen aivan tämän lähelle. Samalla hän haistaa pojan miedon, miellyttävän tuoksun.
"Menes nyt siitä, ennen kuin sekoitat mun pään", Joel hätistelee ja vilkuttaa tytölle.


Samaan aikaan kotona Frida toivottaa hyvää yötä äidilleen ja sisarukselleen.
"Äiti ootko varma, että niitä on vaan yksi? Tää sun maha on valtava!" Frida henkäisee silittäessään Ainon vatsaa.
"En ole varma, mutta eiköhän niitä ole vain yksi", Aino hymähtää, "kauniita unia nyt Frida".
"Moi!" Senia huutaa ulko-ovelta.


Aikoessaan vastata tyttärensä tervehdykseen, tuntee Aino pienen poksahduksen ja samalla lapsivedet valahtavat keskelle eteisen lattiaa.
"Etkai sä nyt synnytä?" Leon parahtaa.
"Äitii apuaa pissasitko sä housuun?" Frida kauhistuu.
"En, vauva syntyy nyt. Laula sä Senia Fridalle unilaulu, me lähdetään Leonin kanssa sairaalalle", Aino parahtaa. Senia mutisee harmistuneena, mutta lupaa huolehtia pikkusiskonsa unille. Niinpä Aino ja Leon pääsevät lähtemään oitis kohti sairaalaa, sillä Ainon vointi heikkenee nopeasti.


Ja kaikkien suureksi yllätykseksi sairaalassa syntyy sinä yönä kolme pientä vauvaa, kaksi tyttöä ja yksi poika. Fridan aavistelut useammasta vauvasta pitivät todella paikkaansa!



Sellainen osa tällä kertaa! Ihan itsekin hämmennyin, kun Aino saikin kolme vauvaa! Meni vähän tarinan kirjoitus uusiksi. Anteeksi alun töksähtely, mulla oli jostain syystä tosi vähän ja huonosti kuvia otettuna. Ilmeisesti halusin vaan pian saada Senian teiniksi. Ja voi miten Seniasta tuli ainakin mun mielestä tosi kaunis! Eikä tällä kertaa kopiota Leahista tai Ainosta!

9 kommenttia:

  1. Iih, ihana osa. <33
    Joel on ihana. Hih. Seniasta tosiaan kasvoi todella kaunis, innolla odotan, että millainen tytön luonne todella on.
    Ja Fridasta kasvoi ihan Leonin näköinen. Silmät on varsinkin ihan ku isällään.
    Kolme vauvaa, vau! Mulla ei ikinä tuu vaikka yrittäisin mitä. Ei vaikka olis hedelmöityshoidot tai vaikka kattoisin kuinka lastenohjelmia ja kuuntelisin lastenlauluja niin aina sieltä tulee vain yksi lapsi.
    Innolla odotan mitä Joelin ja Senian suhteen tapahtuu. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Se selviää varmasti pian. ;) Jostain syystä Seniasta on noussut ihan mun suosikkihahmoja tällä hetkellä!
      Frida on kyllä ihan Leonin näköinen, ihan naurattaa että kuinka voikin! Silmät tosiaan sekä nenä on suoraan Leonilta. :)
      Kolmoset ei taida kovin usein sitten putkahtaa. :D Ainolla on kyllä hedelmöityshoidot, mutta mitään muuta ei kyllä tehnyt. Odotin korkeintaan kaksosia, mutta nytpä saavat ainakin suurperheen!
      ;);)

      Poista
  2. Siis mä rakastan tätä tarinaa! Oon kateellinen sun sanalliselle rikkaudelle ja tavasta kirjoittaa kaikki, jotenkin tosi.. Tunteikkaasti. :D Tai silleen, että voin jopa eläytyä mukaan tarinaan! Ja sun simit on tajuttoman upeita! Senia on todella nätti! Ja Frida tietenkin. ;) Lisätään nyt myös Aino ja kaikki!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihana kuulla! :) Olen nyt ihan otettu! Nautin kyllä kovasti kirjoittamisesta, ihana jos se näkyy hyvänä tekstinä. :) Kiitos!

      Poista
  3. Kiva osa! Perheen arki on niin mukavaa luettavaa :)

    Töksähtelyä en itse huomannut, ja tosiaan, Senia on kyllä nätti tyttö! :)
    Fridan tyyli tekee mielestäni hänestä lapsekkaamman näköisemmän kuin Senia lapsena-mutta tyyli on oikein söpö enkä tarkoita tätä missään nimessä pahalla! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :)

      Hyvä ettei se sitten pahasti sieltä pompannut silmille! :)
      En ottanutkaan sitä ollenkaan pahalla, ei huolta! :) Oikeastaan hainkin vähän lapsekkaampaa ja tyttömäisempää tyyliä Fridalle lapsena, kuin mitä se silloin Senialla oli.

      Poista
  4. Aiva ihana osa! Luen näitä aina ajatuksella ja sä osaat tosi hyvin kirjottaa ! Itse rakastan kans simsin pelailua, mutta en ole hetkeen saanu kolmosia, vaan kaksosia :D Senia on tosi kaunis, paljo samoi piirteitä ku isällään! Jatka ihmeessä !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon! :) Kaksoset taitaa olla yleisempiä, ne minäkin kuvittelin Ainon saavan, mutta toisin kävi. :D Jatkan kyllä ihan varmasti!

      Poista
  5. >:o Kolmoset! :DD Itekki pelasin simssii toissa päivänä ja sain kolmoset :P Tuli vaan 2 poikaa (Toinen merenneito koska mies oli merenneito :D) ja tyttö (Tyttö oli sit vaan keiju koska vaimo oli keiju :P)

    VastaaPoista