6. Arjen riemua

Kotiin päästyään Janet kietoo kätensä tiukasti pojan ympärille. Vasta nyt hän alkaa todella ymmärtää, että tästä alkaisi hänen tiensä äitinä. Ja voi kuinka paljon hän rakastikaan tuota pientä kääröä.

Äitiydestä Janet ei tiennyt paljonkaan kaikesta lukemastaan huolimatta. Mutta sen hän tiesi, että vauvat tarvitsevat paljon maitoa. Tom juo ahnaasti ison määrän ja sekös ilahduttaa Janetia, ainakaan pojan ruokahalussa ei ole valittamista. Hakua pelottaa koko tilanne, hän haluaa vain paeta maalaustelineen taakse.

Päivät toistavat toinen toisiaan. Janet hoitaa Tomia käytännössä yksin; huolehtii vaipan vaihtamisesta, ruokailuista ja unesta. Onneksi Tom on rauhallinen ja nukkuu pitkiä pätkiä.

Kaikesta huolimatta lapsen hoitaminen vie veronsa ja Janet on usein hyvin väsynyt. Hän toivoisi välillä apua Hakulta, joka on vain keskittynyt joko maalaamiseen tai hotellinsa asioiden hoitamiseen. Toisaalta Janet ymmärtää Hakun kiireitä, mutta kyllä mies saisi osansa lapsenkin kanssa tehdä!

Vasta nyt Janet alkaa ymmärtää kaikkien äitien hokemista siitä, että vauva-ajasta tulisi nauttia. Lapset kasvavat nopeasti. Ja kuukaudet todella vierähtävät silmien edestä. Ennen kuin Janet ymmärtääkään, on Tomille kasvanut jo hiuksia ja ikä lähenee yhtä vuotta uhkaavan nopeasti.

Mutta Tom on suloinen kuin mikä! Janetista tämä näyttää paljon enemmän isältään. Tom ja Janet ovat hyvin läheisiä ja edelleen Janet huolehtii pojasta yksin. Välillä hänestä tuntuu, että hän on yksinhuoltaja. Ei Haku ole viime aikoina huomioinut paljon Janetiakaan ja parin välit ovat viilenneet huomattavasti.

Eräänä päivänä Janet päättää lähteä Tomin kanssa rannalle. Hän on kyllästynyt kykkimään kotona ja korkeintaan pikareissuilla ruokakaupassa. päivä on mitä mahtavin rannalle lähtemiseen. Ilmakaan ei ole liian kuuma Tomille.

Varovasti Janet laskee pojan varpaat lämpimään rantaveteen. Tom ei suostu luopumaan tutistaan, ilmeisesti häntä jännittää kohtalaisen paljon.

Mutta nopeasti Tom pääsee juonesta kiinni ja on aivan innoissaan vedessä roiskuttelemisesta. Janetia suorastaan hirvittää, miten hyvin Tom viihtyy vedessä.

Polskuttelun jälkeen Janet jää katsomaan merelle. Hänellä on niin ikävä uimista ja sukeltamista, mutta ei vain ajanpuutteen vuoksi ole päässyt aikoihin lempiharrastuksiinsa. Haku voisi edes joskus vahtia poikaa muutaman tunnin ajan, jotta Janet pääsisi kunnolla sukeltamaan.

Hauska, mutta uuvuttava rantapäivä vie veronsa ja Tom nukahtaa Janetin syliin. Hymyillen Janet kiepauttaa pojan selkäänsä ja kantaa tämän kotiin omaan sänkyynsä nukkumaan.

Eräänä iltana Haku on todella huonolla tuulella. Hotellilla on tapahtunut vesivahinko ja se vaatii remonttia. Janet päättää lähteä Tomin kanssa tuulettumaan läheiseen leikkipuistoon, pojan ei tarvitsisi kuunnella sellaista riehumista omassa kodissaan.

Tom on osoittanut kovasti kiinnostusta kävelyharjoituksille ja puistossakin kävely kiinnostaa leikkejä enemmän. Tom puristaa tiukasti äitinsä kättä, vielä yksin seisominen pelottaa kovasti.

"Kyllä sinä Tom jo osaat itse. Äiti on tässä ihan lähellä, et sinä kaadu", Janet rauhoittelee poikaa, pörröttää tämän hiuksia ja päästää käsistä irti. Ensin Tom horjuu paikoillansa, mutta ei kaadu. Lopulta hän uskaltautuu ottamaan askeleen, ja toisen, ja kolmannenkin. Riemun kiljahdukset kaikuvat puistossa, kun Tom ymmärtää kävelevänsä - ihan itse.

"Hienosti, Tom! Mahtavaa, äidin oma kullannuppu!" Janet kehuu ja nostaa poikansa korkealle ilmaan. Tom kikattaa iloisena ja jokeltelee äidilleen vastauksen. Vielä Tom ei osaa sanoa kuin muutaman ymmärrettävän sanan, mutta se ei haittaa. Nyt he riemuitsevat kävelemisestä.

Kotona Tom odottaa jo vaimoaan kotiin, hän ei osaa mennä yksin nukkumaan. Hän alkaa vähitellen huolestua, kello on paljon. Eihän Janet loukkaantunut aiemmin illalla niin kovasti, ettei tulisi Tomin kanssa yöksi kotiin? Juuri nuo ajatukset päästettyään mieleensä, kuulee Haku oven kolahduksen. Pieni hymy nousee tämän huulille.

Janet vie Tomin nukkumaan ja lähtee hakemaan puhelintaan kurkistaakseen Facebook päivitykset. Hän ei uskalla mennä makuuhuoneen tietokoneelle, sillä epäilee Hakun jo nukkuvan tai vähintään mököttävän. Puhelinta ei kuitenkaan löydy mistään. Eihän se vain pudonnut puistoon?

Etsiessään puhelinta Janet suorastaan säikähdää, kun tuntee Hakun kädet vyötäröllään. Ketterästi Haku pyöräyttää naisen ympäri ja tuikkaa suukon tämän huulille.

"Anna anteeksi, olin ihan idiootti. Olen ollut jo vaikka kuinka kauan", Haku huokaisee.
"Ei se mitään, kai. Mutta sä voisit osallistua Tomin hoitoon myös", Janet vaatii. Häntä äryttää, että kaikki olisi kuitattu vain yhdellä anteeksipyynnöllä.
"Mä lupaan parantaa tapani."
"Lupaatko varmasti?"
"Lupaan", Haku vakuuttaa.

Eikä Janet voi olla vihainen, ei hän vain osaa. Kaikesta huolimatta hänellä on ollut Hakua kova ikävä.

Seuraavana perjantaina ovella on odotettu vieras - Ashley. Janet on pyytänyt Ashleyta vahtimaan Tomia yhden yön, kun he menisivät Hakun kanssa hotelliin viettämään kauan kaivattua aikaa kahdestaan.

"Sä oot kyllä todellinen ystävä, kun autat mua tällaisessa tilanteessa", Janet riemuitsee.

"Tietenkin autan, sä oot mun paras ystävä", Ashley naurahtaa.
Tytöt vaihtavat kuulumisia ja nauramiseksihan se auttamatta menee. Janetia alkaa suorastaan vatsaan sattumaan moinen kikattelu.

Janet kertaa vielä Ashleylle ohjeet, joiden kanssa tämä varmasti pärjäisi Tomin kanssa.
"Joo joo tiukkis, kyllä me pärjätään", Ashley nauraa pitkän ohjelistan jälkeen.

"Relaa vähän, kyllä mä osaan olla lasten kanssa", Ashley nauraa ja vääntää naamansa äkkiä irvistykseen.
"No siltä sä kyllä näytätkin", Janet nauraa ja menee ilveilyyn mukaan.

"Mun tulee Tomia kyllä kamala ikävä", Janet parahtaa, kun lähdön aika koittaa.

"Se on hei yksi yö, koittakaa nyt nauttia. Sä voit kyllä soittaa jos tulee liian kova ikävä", Ashley vakuuttele ja hätyyttelee jo ystäväänsä lähtemään. Hakukin huutelee jo eteisestä, että taksi on saapunut.

"Joo joo mä tuun!" Janet huutaa ja halaa vielä ystäväänsä, "pusuta poikaa illalla munkin puolesta".

"Mä lupaan", Ashley hymähtää ja vilkuttaa ystävälleen ikkunasta.

~~~

Nyt vähän lyhyempi osa, haluan pätittää nämä jotenkin fiksusti. Grafiikat parantui kesken osan, kun tajusin simsin itse laskeneen niitä. Ilmankos näytti niin mössöiseltä! 

Eteneekö tarina liian nopeasti vai ehkä liian hitaasti?